Eri puolilla Eurooppaa tuotetaan kaiken aikaan uusia toimintamalleja, käytäntöjä ja menetelmiä ajankohtaisiin haasteisiin.

Haluamme tukea suomalaisten ja eurooppalaisten toimijoiden välistä hyvien käytäntöjen jakamista, vertaisoppimista ja yhdessä kehittämistä.

Osallistava kehittäminen

 

RKI:n toimialan osallistava kehittäminen keskittyy nuorten parissa toimivien työmuotojen ja toimintatapojen kehittämiseen. Eri puolilla Eurooppaa tuhannet kokeneet toimijat, idearikkaat juuri alalle tulleet uudistajat sekä moninaiset järjestöt ja verkostot tuottavat kaiken aikaan uusia toimintamalleja, käytäntöjä ja menetelmiä ratkaistakseen nuorisotyön ajankohtaisia haasteita.

Me haluamme tukea heidän ja suomalaisten toimijoiden välistä  hyvien käytäntöjen jakamista, vertaisoppimista ja yhdessä kehittämistä. Kutsumme tätä osallistavaksi toimialan kehittämiseksi. Osallistu valmiiksi suunniteltuihin mielenkiintoisiin opintovierailuihimme ja seminaareihin eri puolille Eurooppaa tai kerro meille kehittämistarpeesi niin etsimme sinulle toimijat, jotka ovat työstäneet siihen jo ratkaisuja ja sovimme sinulle henkilökohtaisen oppimisjakson heidän luokseen. Ja haemmepa vielä matkakuluihisi ja majoitukseesi rahoituksen EU:lta. Lisäksi tuemme pieniä järjestöjä organisaation kehittämisessä esim. Oman toiminnan strategian luomisessa ja hankesuunnitelmien teossa. Lue lisää, innostu ja ole yhteydessä! nuorisotyo@rauhankasvatus.fi

Toinen Linja 17, 3. kerros
00530 Helsinki
info@rauhankasvatus.fi

Rauha on ratkaisuja

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää järjestöstä tai toiminnastamme, niin voit lähettää sähköpostia täältä.

Not readable? Change text. captcha txt

Start typing and press Enter to search