Mistä katson maailmaa? — Lopetus

Akunna: Moikka! Tervetuloa Mistä katson maailmaa? -podcastin viimeiseen jaksoon. 

Susi: Jee!  

Akunna: Mun nimi on Akunna. 

Susi: Mun nimi on Susi. Ja jos ootte kuunnellu aikasempia jaksoja, niin tässä podcastissa me ollaan käsitelty positiota eri näkökulmista. Me ollaan puhuttu vaikka mitä omasta positiosta, sen tutkimisen tärkeydestä, kuten myös etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta.  

Akunna: Jes. Tän jakson aikana sitten nii kootaan meidän opittuja asioita tähän viimeiseen jaksoon. Mutta Susi, mistä sä katsot maailmaa tänään?  

Susi: En mä tiiä. Mä oon aivan sekasin. Mä oon ajatellu näitä asioita liikaa ja mä yritin äskön tehä semmosta ranskalaisilla viivoilla, että mitä tän podcastin tekeminen sun kanssa on opettanut mulle. Ja mä en, nyt en osaa sanoa. Entä ite? 

Akunna: Noo, tänään mä ehkä katon maailmaa niinkuin aktivistin näkökulmasta.  

Susi: Jes.  

Akunna: Mutta mitä sä oot siis, sä sanoit äskön, että oot tosiaan niinku miettiny et mitä sä oot oppinut tässä kun me ollaan juteltu ja tehty tätä podcastia. Niin onks sulle tullu mitään oivalluksia?  

Susi: No siis semmonen minkä mä huomasin, kun mä kattelin siis noita aiheita ja mietin, että mitä asioita me ollaan käyty läpi. Niin on ollut tosi paljon kaikkia tunteita. Et ehkä kaiken kaikkiaan vaik tää meillekin on tämmönen niinku työhomma ja jotenki työroolissa tehdään tämä, nii silti tähän tekemiseen on liittyny semmosia ja aiheiden käsittelyyn on liittynyt semmosia aika isoja tunteita itselläkin. Se yllätti mua, kun käytiin kuitenkin sellai tosi ammattilaisina ja niinkun töiden puitteissa tekemään.  

Akunna: Mm, toi on kyl tosi kiinnostavaa. Onks sul jotain muuta mitä sä oot miettinyt sitten siinä kun sä oot miettinyt siitä, et mitä tää prosessi on niinku ollu? 

Susi: No varmaan semmonen keskeneräisyys ja keskeneräisyyden sietäminen, mikä on tavallaan myös aika semmonen tuskallinen asia. Että mitä enemmän oppii asioista ja just ku me ollaan puhuttu näkökulmista paljon tässä. Ja siitä et omasta näkökulmasta ei vaan nää kaikkea. Niin siitä et kun tutustuu asioihin oman näkökulman ulkopuolelta, nii tulee tosi paljon keskeneräsyyden tunteita. Ja se on tavallaan tosi sietämätöntä, mut sit myös tarpeellista. Et sitä mä varmaan jään miettimään paljon.  

Akunna: Joo.  

Susi: Mimmosii meininkejä tai fiiliksii sulla on nyt?  

Akunna: No mä oon miettiny itseasias tän koko prosessin läpi jotenki sitä, että mitä se on niinku kohdata toinen ihminen ja mitä niinku mun mielestä nää kaikki aiheet mitä meil on ollu, jotka on ollu niinku kuuntelemisesta ja mokaamisesta ja etuoikeuksista ja positioista ja oppimisesta ja turvallisuudesta, valtarakenteista ja meidän omast vallasta ja jotenki rajoista. Niin kaikki liittyy siihen, et miten me niinku kohdataan toisemme.  

Susi: Joo.  

Akunna: Ja ehkä se on niinku ollu sillei se mitä mä oon miettiny tosi paljon. Et miten mä kohtaan ihmisiä tai miten mä haluaisin tulla kohdatuksi. Ne on ollu sellasia ajatuksia, jotka on ehkä tullu niinkun tän aikana kun me ollaan juteltu ja tehty tätä podcastia.  

Susi: Joo. Nyt ku sä luettelit noita, nii meil on kuitenki ollu tosi tavallaan isoja aiheita myös. Et vaikka me puhutaan semmosista jotenkin ihan tavallisesta ja ihan ruohonjuuritason asioista, niin silti noi teemathan on ihan järkyttävän isoja. Joku niinkun kuunteleminen tai valta, nii kuulostaa jotenki hirveen massiivisilta asioilta.  

Akunna: Nii vaik sit loppujen lopuksi, nii nehän on niinku tosi monel tasolla. Et sit ne voi olla aika arkisiakin juttuja. Jotenki mulle on niinku, sen takii mä ehkä oon miettiny sitä kohtaamista myös. Niinku et vaikka nää kaikki asiat kuulostaa ja tuntuu tosi vaikeelta. Niin niist voi olla välillä tosi vaikee puhua, nii mä oon jotenki samaan aikaan tosi sillee inspiroitunut myös. Niinku kehittään mun omaa tapaa olla ja myös ehkä niinku työstää sitä muitten kanssa dialogissa. 

Susi: Onks sul joku semmonen kehityskohta tai joku semmonen, mitä sä ajattelet niinku tästä tematiikasta, että sä voisit itsessäsi kehittää? 

Akunna: Must tuntuu et mun pitäis ainaki ite niinku uskaltaa mogaa enemmän. Ja uskaltaa niinku, just niinku sä sanoit, olla niinku keskeneränen. Et sit huomaa et mäki oon sillei, okei mun pitää ettii tää kaikki tieto nyt nyt nyt. Vaik oikeesti sitäkin voi tehä sillee et se on prosessi. Ööm, niin ehkä just se, että niinku keskeneräsyyden hyväksyminen, mut sit myös se, että jotenki uskaltaa ja oppii mokaa ja käyttää niitä mokia niinku myös hyödyksi.  

Susi: Aivan.  

Akunna: No onks sulla jotain mitä sä oot miettinyt et mist sä haluisit viel oppii lisää tai kehittyy? 

Susi: No mul ehkä kun me ollaan puhuttu siitä turvallisuudesta. Nii mul varmaan sellanen iso kehityskohta, mikä ei oo ees kokonaan mun käsissä, niin on semmonen kyky luottaa sillon toisiin ihmisiin ja rakenteisiin. Et mul on turvallista jos mä käyn tekemään, vaikka puhumaan joistain vaikeista asioista. Että mulle ei sanota, että “mene pois”. Tai että “ole hiljaa”. Tai että “emme aio kuunnella sinua, voitako lopettaa”.  Tai “et sinä tarvitse tätä”. Vaan niinkun just semmonen, että miten luottaa siihen, että voi puhua ja nostaa asioita esiin tarvittaessa. Niin, että tulee oikeesti kuulluksi. Ehkä se, toi on jotenkin semmosta laajempaa dialogin teemaa osa.  

Akunna: Joo, mut onhan se tosi vaikeeta. 

Susi: Joo ja siihen ehkä liittyy myös semmonen et mä huomaan itessäni ainakin et usein ajattelee, että jos menee vaikka sanomaan, et täs asiassa tai paikassa on joku juttu, mitä pitäis mun mielestä vähän muuttaa. Niin menee puhumaan siitä vasta, kun on itse jo keksinyt, että mitä pitäisi tehdä. Et pitäis olla jotenkin yksinään keskiny jonku valmiin ratkasun ja sit voi vasta käyä puhumaan. Et ehkä se, mä kaipaan myös semmosta luottamuksen opettelua siihen, et jos menee keskeneräisten asioiden kanssa puhumaan ihmisten kanssa. 

Akunna: Nii, et aina meillä ei tarvi olla valmiita ratkaisuja niihin ongelmiin ennen kun me voidaan puhuu niistä ongelmista ääneen.  

Susi: Niin.  

Akunna: Toi on tosi, mun mielest toi on tosi hieno oivallus siis.  

Susi: Joo.  

Akunna: Siis toihan on tosi suuri oivallus, et aa mun ei tarvii miettii sitä valmiiks et jos on joku epätasa-arvo tai epäoikeudenmukaisuus ja sä haluut puuttuu siihen. Nii sul ei tarvii olla sitä ratkaisua valmiina, kun sä alat puhuun siitä.  

Susi: Joo. Kiitos, sä sanallistit ton jotenki vielä tosi hyvin.  

Akunna: Eiku toi oli siis tosi niinku, mä oon niin niinku impressed.  

Susi: Jes.  

Akunna: Koska toi on mun mielest, toi on just jotenki se vaikeus just siinä et miten niinku, miten kunnioittaa muita ihmisiä ja niinku yrittää jotenki parhaansa jatkuvasti. Mut sillä tavalla et ois kuitenki ittellensä armollinen.  

Susi: Niin, joo.  

Akunna: Ja ehkä se kyl liittyy just siihen ku meki ollaan puhuttu niinku paljon siitä et niinku et me tarvitaan ja kaivataanki niinku muitten ihmisten näkökulmia. Ja niinku dialogi ja niinku keskustelut ja kohtaaminen ja kuuntelminen voi olla niinku tosi, ne voi olla sellasii välineitä siihen. Et me voidaan ymmärtää toisiamme paremmin. Nii ainaki mul on semmonen olo et täs on ollu niinku tosi kiinnostavia aiheita. Ja sellasii et esim niinku, jos aluks mietittii vaik et aluks me puhuttii etuoikeuksista ja positioista paljon. Ja niinku se et me ollaan puhuttu niinku tosi eri aiheista, me ollaan puhuttu just etuoikeuksista ja positiosta. Mut sit me ollaan puhuttu myös siitä et mikä on se meidän oma valtapiiri. Mikä on se valta, mitä meillä niinku on. Ja miten me voidaan sitä käyttää. Et joo, me voidaan molemmat sanoo et meil on etuoikeuksia. Ja varmasti kaikilla on jotain etuoikeuksia. Niin mut sit et miten me halutaan käyttää niit, onks se se et esim mun mielestä oli tosi hyvä kun me puhuttiin siitä, että meil on vaik valtaa vaikuttaa meidän omaan lähipiiriin.  

Susi: Totta.  

Akunna: Nii tollaset jutut on mulle kans ollu sellasii et, ne on niinkun, ite aina ajattelee tosi niinku isos skaalas, vähän just tolleen mitä sä sanoit. Et pitäis olla niinku valmiit vastauksiin niihin ongelmiin, mitä tuo esille. Mut sit jos me mietitäänkin sitä ihan sillee et arjessa. Mitä sä voit tehä.  

Susi: Nii, ja sit samaan aikaan just sitä et ei pitäis vaan omasta näkökulmasta tehdä ratkaisuja. Koska ei ne sillon oo kokonaisvaltaisesti hyviä. Niin pakkohan meidän on jotenki pystyy olemaan keskenämme keskeneräisiä.  

Akunna: Nii ja kuunnella sit sitä keskeneräisyyttä.  

Susi: Tää voi kuulostaa just semmoselta ope-puheelta. Et ollaan kaikki yhdes keskeneräisiä. Mutta ehkä se on ihan ookoo. Joo, sitä mä oon kanssa vähän huolehtinu, että kun me puhutaan ja mä itse oon esimerkiks tota opiskellu yliopistossa ja tottunu puhumaan tietynlaisella kielellä. Niin ja sit tulee semmosii hetkiä et miettii vaik et käyttääkö jotain sivistyssanoja ja puhuuko jotenki semmosella kielellä, joka itseasiassa blokkaa tai estää kommunikaatiota. Niin se on kanssa semmonen, mihin mä tuun varmasti kiinnittää huomiota. Koska siis tietysti eri yhteyksissä puhuu eri ihmisten kanssa vähän eri sanoilla ja näin. Mut semmonen niinku viestinnän pitäminen sellaisena, että ihmiset ymmärtää, niin on jotenki tosi oleellista mun mielestä.  

Akunna: Joo ja sit mä mietin ite et sehän liittyy myös kaikkiin näihin juttuihin mist me ollaan puhuttu täs podcastissa. Että ymmärretäänkö me toisiamme tai yritetäänkö me ymmärtää toisiamme. Kun mekin puhutaan, niin tottakai mä nään, mä oon tosi samaa mielt sun kaa. Et se on tosi tärkeet yrittää niinku, puhuu asioista ymmärrettävällä tavalla myös. Ja siinä ehkä mullakin on vähän kehittettävää vielä. Mutta samaan aikaan niin, mä nään kyl et moni näist jutuist on ollu sellasii, mitkä on aika arkisii. Et ei ne oo sen niinku, ei ne oo mitään niin niinku, ne ei oo nii vaikeit asioita et niitä ei vois harjotella. Sanotaanko näin.  

Susi: Niin, meinaatsä et vaik me mennää sisää jollain niinku sivistyssanal tai just semmosel joku etuoikeudet ja positio, nii siit tulee vähän semmonen et okei, mun on pitäny käyä yliopistos et mä tyyliin ymmärrän tän asian. Mut sit kun me ollaan käyty puhumaan siitä, niin sit se on jotenki tosi normaali.  

Akunna: Nii et sit ne onki oikeesti aika arkipäiväsiä asioita. Vaik ne ei tunnu silt.  

Susi: Nii et ne on tavallaan oikeita asioita. 

Akunna: Nii, et tottakai niinkun meillä on, esim ku me ollaan puhuttu kehollisuudesta, nii kyllähän meillä kaikilla on kehot.  

Susi: Joo.  

Akunna: Et niinku sen, sitä mä tarkotan, et jotenki vaikka ne asiat on vaikeita ja jotkut niistä on vaikka vaikeit selittää. Nii kuitenki ne on sellasii asioita mitä melkein kaikki ihmiset kokee. Esim joku kehollisuus. Jos sul on kroppa, nii sä tunnet kuitenki sun kropan jossain määrin, jossain vaiheessa.  

Susi: Nii ja sit kun me puhutaan niistä niin me saatetaan vaikka käyttää eri sanoja vähän. No toi on kyl kiinnostava. Joo, mikä fiilis sul nyt on tai me varmaan ruvetaan sit lopetteleen tätä hommaa koht. Kiitos tosi paljon sulle Akunna tästä, et oot jutellu mun kanssa.  

Akunna: Hei kiitos sulle.   

Susi: Tää on ollut kiinnostavaa aikaa. 

Akunna: Mul on itseasias tosi, jääny hyvä fiilis tästä. Mä oon jotenki, mä nään et tälläset keskustelut on aina tosi kiinnostavii senki takia et kun niit juttui sanoo ääneen, nii sit mä alan itse reflektoimaan vast myöhemmin, kun me ollaan käyty näit keskustelui. Nii sit mä oon menny kotii ja ollu sillei et, aa, mut toi juttu, aa mut toi juttu! Et mullaki on ollu niinku omii henkilökohtasii oivalluksii tän aikana. Niin siit oon ollu kyl tosi ilonen mutta kyllähän tässä niinkun tekemistä riittää. Et aina voi jotenki kehittyä niin kyl mä koen silti et mä en oo nyt näiden keskustelujen jälkeen kuitenkaa lannistunut siitä. Että haluan kehittyä.  

Susi: No hyvä. Joo mullakin on tullu tosi hupaisia just semmosia, että rupean tekemään tätä jotenki opettajan ja kasvattajan roolissa ja kouluttajana. Ja sitten huomaankin, että hups, mun pitääkin vähän itse oppia tässä. Mutta ehkä sekin on ihan hyvä roolin vaihto. Tai siis kyllä tekee ihan hyvää, jos suoraan sanon.  

Akunna: Ja jokaisessa jaksossa me ollaan annettu teille tehtävä. Ja niin on myös meidän viimeisessä jaksossa.  

Susi: Lopputehtävän aika.  

Akunna: Jes, eli tämän jakson tehtävä, niin me toivottais et tekin reflektoisitte, mitä te ootte saanu irti tästä podcastista. Eli mitä te ootte oppinu, mutta myös mitä sä haluaisit seuraavaks miettiä tai mistä sä haluaisit oppia lisää.  

Susi: Joo, ja sitten jos keksitte jotain hyviä ideoita et missä haluatte kehittyä lisää tai käytte tekemään niitä oikeasti. Niin tagatkaa toki RKI tai Rauhankasvatusinstituutti niihin mukaan somessa. Koska meitä kiinnostaa. Ja me halutaan et joku muukin käyttää näitä materiaaleja oppimismatskuna kuin me ite täällä toimistolla.  

Akunna: Jes, kiitos ihan sika paljon kuuntelusta. Tää on ollu ainakin itselle todella antoisa kymmenen jaksoa. Mun nimi on Akunna.  

Susi: Ja mun nimi on Susi. Ja tämä oli siis Mistä katson maailmaa? -podcast, jonka tuotti Rauhankasvatusinstituutti. Kiitos tästä!