Skip to content

Mistä katson maailmaa? — Kuunteleminen

Susi: Hei. Tervetuloa meidän Mistä katson maailmaa? -podcastin pariin. Tässä on Susi Nousiainen ja… 

Akunna: Moikka oon Akunna Onwen. 

Susi: Tää on meidän toinen jakso. Me puhutaan kuuntelemisesta ja kuulluksi tulemisesta. 

Akunna: Tässä podcastissa me käsitellään positioita ja asemia eri näkökulmista eli puhutaan siitä, että mistä just me katsotaan maailmaa. Puhumme niin omasta positiosta ja sen tutkimisen tärkeydestä kuin myös sellaisista aiheista kuten etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta. Jokaisessa jaksossa on keskustelua eri aiheista ja aiheeseen liittyvä tehtävä. 

Susi: Ja tän jakson aikana me siis käsitellään puhumista, kuuntelemista ja etenkin kuulluksi tulemisen tärkeyttä. Alkukysymyksenä meillä olis podcastin nimen mukaisesti… Mistä katsot maailmaa tänään, Akunna? 

Akunna:  katson maailmaa varmaankin afrosuomalaisen tai mustan ihmisen Suomessa perspektiivistä tänään. Se on mun näkökulma. Mistäs  katot maailmaa? 

Susi:  just mietin,  varmaan tänään katon maailmaa ensisijaisesti työssäkäyvän ihmisen näkökulmasta, koska  oon kelaillu tänään päivärytmejä ja niitä, miten ne menee työn mukaan… Joo, työssäkäyvän ihmisen näkökulma on tänään se. 

Akunna: Ja tervetuloa mukaan vaan kaikille kuuntelijoille ja eiköhän lähdetä itse asiaan. 

Susi: Jes. 

Akunna: Eli tänään me puhutaan puhumisesta. [nauraa] 

Susi: My favourite. Kun me puhutaan, niin me puhutaan omalla äänellä. Me ei voida puhua kenenkään muun äänellä, ja monesti meidän on hyvä tiedostaa se, että meidän äänet ei ole valmiita ja meidän sanat ja sanoma ei ole valmiita ja jotenkin ehkä se, mitä me ollaan sun kanssa Akunna puhuttu on ollu semmonen jatkuva oppiminen siinä, että kun me puhutaan meille tärkeistä asioista ja semmosista sydämen asioista ja intohimon asioista, niin semmonen jatkuvan oppimisen hyväksyminen ja tiedostaminen olis tosi hyvä. 

Akunna: Ja onhan se puhuminen tosi tärkeetä myös sen kannalta, et jos minä ja sinä mietitään sitä, että mistä me katsotaan maailmaa, niin me ei voida oikeen tietää, että mistä  katsot, mistä  katson ilman, et me oikeesti käydään jotain keskustelua siitä ja kuunnellaan toisiamme ja puhutaan ääneen, sanotetaan asioita ääneen sen sijaan, että ne jää sellaseksi hiljaseksi tiedoksi. 

Susi: Joo. 

Akunna: Ja just jotenkin se, että varmasti se puhumisen tärkeys ja se itselle tärkeistä asioista puhuminen on varmaan meille molemmille tuttua ja sekin voi olla tosi rankkaa ja se voi olla tosi voimaannuttavaa. Siinä on monta eri aspektia, jotka liittyy siihen, että me puhutaan joko julkisesti tai ääneen jollain tavalla muille ihmisille tai keskenämme. Ja siinä just on myös hankalaa se, että jotenkin mekin saadaan nyt sanottaa meidän omat rajat siihen, että miten me käydään nyt tätä keskustelua, mut aina sekään ei ole mahdollista, että joskus ihmisiä myös vähän laitetaan edustamaan jotain vähemmistöä keskusteluissa. 

Susi: Joo! Toi on tosi tuttu, et jos on vaikka jonkun alan ammattilainen ja joka on montaa muutakin asiaa, mutta kuuluu johonkin yhteen vähemmistöön niin sit se ominaisuus helposti määrittää ihmisen ja sit joku saattaa liian helposti sanoa, että voitko  kertoa koko tämän vähemmistön edustajana, miten kaikki vähemmistösi ihmiset kokevat tämän asian ja sit se on vaikeaa. 

Akunna: Ja silläkin ihmisellä vois olla vaikka kuinka monta ihan muuta näkökulmaa. Ihan jotenkin muita näkökulmia siihen asiaan tai johonkin muuhun asiaan, joita ei edes silleen ehkä nähdä tai nähdä mahdolliseksi sitten siinä. Kyllähän siinä on myös just se, että se puhuminen liittyy myös siihen kuulluksi tulemisen kokemukseen ja sekin on tosi tärkee aihe mun mielestä, josta me voitais vähän jutella. 

Susi: Joo! Just toi, kun puhut asioiden ääneen sanomisesta, niin siitä tulee mulle mieleen semmonen, että kun kaikki jotenkin yrittää… Okei,  oon ollu liikaa internetissä. En mene sinne enää ikinä. Niin kaikki yrittää jotenkin sanoa omia näkökulmiaan ja ajatuksiaan ääneen niin sit tulee sellanen hirvee sekamelska ja vähän semmonen meluisa olo, niin kyllä mun nyt, kun käydään puhumaan puhumisesta niin mulla tulee se kuunteleminen ekana mieleen ja se, et niin kauan puhuminen on turhaa ennen kuin tulee jotenkin kuulluksi. Et se asioiden sanallistaminen ja sanominen ääneen on vasta yksi asia, mut ei sillä pitkälle pötki. 

Akunna: Jos puhuu seinälle, niin onko se sitten kovin pitkäkestoista. 

Susi: Niin, et onks sit kuitenkin se kuunteleminen tai kuulluksi tulemisen kokemus, jos sanotaan, että kuulluksi tulemisen kokemus, mikä voi tietysti olla eri ihmisille hyvin yksilöllinen, niin et se olis kuitenkin tärkeempi ja se, ettei jotenkin sivuuteta tai ohiteta sitä. 

Akunna: No entäs sitten niin ku  sanoit just, että toi kuunteleminenkin tulee mieleen tärkeenä aiheena ja varmasti meidän kuuntelijoillekin se kuunteleminen on sellanen aihe, mikä kiinnostaa paljon ja joka liittyy tähän kuuntelemisen ja kuulluksi tulemisen teemaan.  oon itse tosi paljon yrittänyt kehittää jotenkin mun kuuntelemisen taitoa ja  oon huomannu, että  oon aika huono kuuntelija. Et  oon aina valmis reagoimaan ja jatkamaan toisen ajatusta, jollon  en ehkä oikeesti kuuntele sitä loppuun asti. Ja sitten se, että joskus se kuunteleminen voi olla sitä, et oikeesti antaa tilaa ja on vaan hiljaa. 

Susi: Siis tosta itse asiassa tulee mieleen, koska mulla oli just vastikään sellanen tilanne, et  halusin puhuu mun kumppanille, kun  olin yhdestä ihmisestä mustasukkanen ja sit mulla oli mustasukkasuus-parisuhde-normaali tunne.  halusin puhuu sen asian jotenkin ja sanoo siitä ja sit mua ärsytti aivan valtavasti, koska hän heti, kun  aloin puhua siitä niin mulla tuli sellanen olo, että hän yrittää kaapata sen multa sen tunteen ja käydä ratkasemaan sitä.  siis luulen, että hänelle tuli jokin semmonen looginen, että “okei nyt  oon ratkaisukeskeinen ja hoidan ton asian, että mitä jos tehdään näin ja…” 

Akunna: “Nyt fiksataan nopeesti.” 

Susi: Niin just, et hoidetaan se tunne pois ja sit  olin silleen, että “lopeta, anna mun haluan puhua tästä tunteesta” ja sit  jotenkin puhuin siitä tunteesta ja sit hän jossain vaiheessa oli vaan silleen, et hän oli vaan hiljaa ja sit oli silleen “ok” ja sit  huomasin, et hän on jotenkin ehkä jopa silleen kehollisesti läsnä mulle, et kuulee ja mulla saa olla se tunne ja sit kaikki on hyvin ja mul pystyy jotenkin oleen se vaikee, ehkä vähän inhottava tunne ihan turvallisesti, niin musta tuntu, et se mun tunneasiakin meni ohi luontevasti. 

Akunna: Kun  sait itseäsi kuulluksi. 

Susi: Joo, et en  tarvii, et siihen olis tehty mitään ratkasuja varsinaisesti vaan mun täyty vaan sanoa se ääneen ja sit kaikki oli hyvin. Se asia oli niin ku siinä. 

Akunna: Ja selvitetty ja puhuttu läpi. 

Susi: Joo. Et ehkä jotenkin joskus myös tommonen kuuntelemisessa semmonen kehollinen läsnäolo, tai semmonen, et saa sanallistaa jonkun kokemuksen, mutta sitä ei välttämättä tarvii ratkaista. 

Akunna: Ja se aktiivinen läsnäolo on kyllä mun mielestä tosi tärkeetä täs kuuntelemisessa. Toi on kiinnostava toi sun esimerkki, koska mulla ittelläni  oon sit varmaan se toinen osapuoli. 

Susi: Ai  oot se? 

Akunna: Joo  oon se tyyppi, koska  kuuntelen, kun ihmiset sanoo jotain ja jos niillä on vaikka, että kengän lesti on liian pieni niin  sanon, et “sun pitää ostaa kengät, joissa on isompi lesti”.  en kuuntele… 

Susi: Onks toi oikee tilanne? 

Akunna: Kyllä, tää on tapahtunu ja sitten minulle sanottiin, että halutaan vaan valittaa, että nyt tää ratkaisukeskeisyys ei ole se paras. Ehkä jos miettii tällasia, mistä me ollaan puhuttu nyt tällasista eri asemaan liittyvistä asioista niin ehkä siinäkin on samantyyppinen, että joskus ei niitä asioita pysty edes ratkasta siinä hetkessä, niin siinä se, että kuuntelee loppuun aktiivisesti eikä heti ole valmis, että “nyt ratkasuratkasuratkasu!” tai “nyt reagoin mahdollisimman nopeasti”. Koska sit, kun me kuunnellaan loppuun niin jotenkin aika monet tunteet ja kokemukset, mitä meil ihmisillä on niin ne onkin tosi samantyyppisiä. Ja niitä voi olla samantyyppisiä kokemuksia ihan eri tilanteissa ja sit me voidaankin kuuntelemalla yhtäkkiä löytää sellasia siltoja. 

Susi: Niin toi on kyllä totta, et varmasti on semmosia yleisinhimillisiä kokemuksia, jotka kuitenkin yhdistää meitä kaikkia. 

Akunna: Jotenkin sit  mietin vielä tota kuuntelemista, että varsinkin tosi vaikeissa tilanteissa mun mielestä se reagointi ja et “nyt mennään vaan tää asia nopeesti taaksemme”, niin jotenkin vaikeissa tilanteissa se vielä ylikorostuu. 

Susi: Joo ja sit se saattaa myös johtaa siihen, että tehdään jotain päätöksiä liian nopeesti, et kun ei tavallaan olla uskallettu olla siinä semmosessa epävarmuudessa ja hiljaisuudessa, et tavallaan semmonen hiljaisuuden sietäminen on varmasti myös semmonen asia, et pitää jotenkin antautua erikseen siihen, et nyt siedän sitä, että  oon vaan hiljaa ja kuuntelen, vaikka mulle tulee tunteita siitä, kun toi toinen puhuu ja  ite olen vaikka eri mieltä tai mulle tulee ikäviä tunteita siitä. Mut sit pitää pystyy siis ehdottomasti luottamaan myös siihen, että saan myös puhua sen jälkeen. En tarkota siis sitä, et mun pitäisi tulla sanomaan sulle sen jälkeen, et “mun mielestä  oot kyllä väärässä” ja sanon, että näin... Mutta sellain, että tulee kuitenkin myös kuulluksi. 

Akunna: Niin ja ehkä just se, että voi kuunnella loppuun ennen kuin lähtee reagoimaan. 

Susi: Joo! Just toi. 

Akunna: Se on musta se, mistä  puhuit. Et kuuntelee sen koko asian loppuun ennen kuin lähtee reagoimaan, fiksaamaan tilannetta tai yrittää jotenkin saada sen valmiiksi niin kuuntelee ensin loppuun ja sit voi yhdessä lähtee miettiin, et miten sitä vois ratkasta. Mutta et monestihan meillä ei edes ole ratkasuja tai me ei haluta ratkasuja vaan me esim. halutaan, et meidän ääni tulee kuulluksi päätöksentekotilanteissa tai voi olla kyse ihan arkisista tilanteista niin ku tosta. 

Susi: Ei tän tarvii olla mikään poliittinen päätöksenteko, kun me puhutaan tästä päätöksenteosta vaan joku ihan arkinen asia.  huomaan myös ton tosi vahvasti kyl nyt, kun puhut tosta, että vaikeissa tilanteissa toi jotenkin korostuu, et kun tulee semmonen: “Nyt alkaa kuumottaa. Mitä  teen?  otan hallinnan tästä tilanteesta ja lähden jo ratkaisemaan sitä johonkin suuntaan.” Ja sit toiselle saattaa just jäädä semmonen, et “olis nyt pysähtynyt vähäksi aikaa kuunteleen.” 

Akunna: Niin, et sellanen epämukavuuden sieto siinäkin on taito, jota pitää harjotella, koska se on tosi vaikeeta ja varsinkin niissä tilanteissa, missä meidän pitäis kuunnella varsinkin sellasta ihmistä, joka edustaa jotain muuta näkökulmaa, joka vähän haastaa meidän omaa näkökulmaa, niin se voi olla vielä vaikeempaa ja vielä monimutkasempaa, jolloin se, että kuuntelija jotenkin aktiivisesti on siinä läsnä, voi olla todella merkityksellistä. 

Susi: Joo ja kyl mulla ainakin tulee tollasissa tilanteissa usein semmonen tunne, että nyt koska  huomaan, että toi on tosi eri mieltä ku  niin pitääkö mun tuntea itteni uhatuksi, pitääkö mun tuntee, että toi ehkä sanoo mulle seuraavaks tai porukka ympärillä sanoo, et mun näkökulma ei oo ok tai et  jään jotenkin alakynteen siinä, niin kyl  oon jo valmiiks sellain vähän varuillaan. 

Akunna: Niin, kyl siinä pitää olla se kunnioitus sen keskustelijan kanssa toisiaan varten myös, että se tuntuu siltä, että  voit tulla kuulluksi. Siihen jotenkin tarvii luottamusta. 

Susi: Joo. Toi luottamus itse asiassa on hyvä sana. Se on jotenkin läpileikkaava, se luottamusasia ja se on myös hyvin kehollinen. Semmonen uskallanko olla läsnä ja hiljaa. Osaat Akunna, tiivistää jotenkin kuuntelemisesta? Kun me ollaan puhuttu puhumisesta ja kuuntelemisesta ja me ollaan nyt huomattu, että miten tyhjänpäivästä puhe oikeastaan on, jos ei tule kuulluksi. Mikä sun mielestä on tärkeää kuuntelemisessa? 

Akunna:  oon ite huomannu, että  oon itse asiassa oppinut varmaan eniten mun ympäristöstä, kun  oon kuunnellu muita ihmisiä ja esimerkiksi se, että  oon puhunut yhden ystävän kanssa, joka liikkuu pyörätuolilla, niin kun hänen kanssaan on puhunut paljon ja kuunnellu aktiivisesti niin  oonkin oppinut yhtäkkiä ihan erilaisesta näkökulmasta ja siitä, miten maailmassa voi olla ja miten esim. siihen liittyen se, et  olen aktiivisesti yrittänyt kuunnella niin se on ollu ihan avain siihen. 

Susi: Okei. Toi on itse asiassa hyvä esimerkki, koska tosta saa semmosen selkeen, et  pystyt tekemään sillä jotain. Et sit ku  oot duunissa jossain työpaikassa ja  pystyt vaikuttamaan siellä niin sit  voit huomata esim. et “ai niin mulla on tää yks näkökulma, hei hommatkaa luiskat tonne ovelle, et ihmiset pääsee täält paremmin.” 

Akunna: Jep! 

Susi: Oliks toi nyt huono esimerkki? Mut siis kuitenkin, et voi käyttää sitä. 

Akunna: Niin mut just se jotenkin, että on huomannu, et ihan siis käytännössä ja oikeessa elämässä se, että  oon kuunnellu erilaisia näkökulmia ku mun omaa tai eri näkökulmaa kun se perus vaikka media tai yhteiskunta, miten me puhutaan tietyistä asioista. Mut ku  oon saanu jonkun ihan uuden näkökulman niin  oon saanut siitä niin paljon irti verrattuna siihen, et  vaan käyskentelisin omana itsenäni ja näkisin ne epäkohdat, mitä  satun näkemään. 

Susi: Niin. 

[siirtymä-ääni] 

Susi: Pitäiskö meidän antaa itse asiassa tässä jaksossa tehtäväksi ihan siis kuunteleminen, koska mun mielestä tää oli jotenkin herkullista, mitä me löydettiin tosta asioiden hallintaan ottamisesta ja semmosesta väliin kiilaamisesta, et “no nyt alkaa vähän kuumotella niin nyt minä tulen nappaamaan tämän homman ja pidän narut käsissäni, ettei mennä epämukavuusalueelle”. Niin annetaan itsellemme sekä teille kuulijoille tehtäväksi tällainen mindfulness-tehtävä, että kokeile kuuntelemista niin, että viipyilet aktiivisesti hiljaisuudessa eli me voitais treenata sitä, että älä reagoi heti tai koeta viedä keskustelua eteenpäin tai älä tee niin kuin me eli niin, että yrität hallita ja ratkaista asiat välittömästi, kun se alkaa vaivata vaan kokeile, miten kuuntelemisen tuntuma ja tunteet muuttuu, jos ottaa tietoisesti enemmän aikaa tyhjän puhetilan antamiselle. 

Akunna: Voin sanoo, että tää on sit aika vaikea tehtävä ja se on sellanen tehtävä, mitä suosittelen ihan rauhassa ja armollisesti tekemään sen sijaan, että pakotatte, koska se on todella vaikeeta olla reagoimatta, kun ihmiset puhuu. 

Susi: Joo  nään, miten  venkoilen tässä tuolissa. 

Akunna: Niin, et ne fyysisest myös tottakai, mutta esim.  aina sanon “mmm”, “jep”, “joo”, vaikka ne ihmiset ei tarttis sitä reaktiota siihen. Niin yritetään tehdä sellainen harjoite ja tehtävä, jossa me yritetään vähentää myös niitä ihan tollasia äänen tekemisiäkin. Että ihan vaan kuunnellaan ja otetaan sisään, mitä se toinen sanoo sen sijaan, et me ite ollaan valmiina vastaamassa tai keskustelemassa. 

Susi: Ja ilman, että on kännykällä samalla Facebookissa. 

Akunna: Se on myös tärkeetä. Eli aktiivista läsnäoloa. 

Susi: Joo. No niin nyt me ollaan annettu teille tehtävä, olkaa hyvä. [naurahtaa] 

Akunna: Yritetään harjotella tätä, että millä tavalla just minä ja sinä, Susi, saatais, missä tilanteessa me sit pystytään aktiivisesti kuuntelemaan ilman sitä reagointia. 

Susi: Nyt  tein sen tietoisesti. 

Akunna: Tietoisesti teit äsken? Vau! 

Susi: Kyllä se tästä lähtee kuule. 

Akunna: Pikkuaskelilla. 

Susi: Mutta eiköhän lopetella nyt tätä hommaa ja siirrytä tuonne kahvihuoneen puolelle. 

Akunna: Kiitos paljon kuuntelusta. Tämän podcastin on toimittanut Rauhankasvatusinstituutti. Mun nimi on Akunna Onwen. 

Susi: Ja mun nimi on Susi Nousiainen. Kiitoksia ja kuulemisiin. 

Akunna: Hei hei. 

Font Resize