Skip to content

Mistä katson maailmaa? — Etuoikeudet

Susi: Moi. Tervetuloa meidän Mistä katson maailmaa? -podcastiin. Täällä on Susi Nousiainen ja… 

Akunna: Moi! Mun nimi on Akunna Onwen ja tässä podcastissa me käsitellään positioita eri näkökulmista. Me puhutaan niin meidän omasta positiosta ja sen tutkimisen tärkeydestä kuin myös etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta. Jokaisessa jaksossa me käsitellään eri aihepiiriä ja jokaisen jakson lopussa on myös aiheeseen liittyvä tehtävä. 

Susi: Ja tän jakson aikana me keskitytään etuoikeuksiin ja positioihin. Mut sitä ennen  haluaisin kysyä: Akunna, mistä  katsot maailmaa tänään? 

Akunna: Tänään  ehkä erityisesti tän aiheen mukaan myös katson maailmaa aika etuoikeutetusta näkökulmasta. Mitäs sinä? Mistä  katot maailmaa? 

Susi:  katson maailmaa jotenkin suomalaisen näkökulmasta, millä  tarkoitan sitä että kun  nyt vilkasin tosta Rauhankasvatusinstituutin ikkunasta ulos, niin siellä sataa jotain lunta tai ehkä räntää tai rakeita, ja sit yhdistin lumen heti Suomeen tälleen perinteisesti. 

Akunna: Jes. Eli mennään eteenpäin. Mitkä on etuoikeuksia? Mitä me tarkotetaan, kun me puhutaan etuoikeuksista? 

Susi: Itse asiassa, jos puhutaan ekana positioista. Positiot on sellasiapositio eli suomeksi asema…on semmoisia asemia, mistä me katsotaan maailmaa. Miten me sijoitutaan suhteessa toisiin ihmisiin ja tilanteisiin ja yhteiskuntaan. Mutta etuoikeudet olis sellasia positioita, asemia, mitkä antaa sulle enemmän mahdollisuuksia, avaa sulle enemmän tilaa, jotenkin fyysistä tilaa tai sosiaalista tilaa, tai antaa sulle enemmän painoarvoa, antaa sulle valtaa. Mitä  ajattelet tästä? 

Akunna:  meen kyl ihan aika samoilla linjoilla just, että mun mielestä se valta on tosi tärkee asia ja sit myös just se, että etuoikeudet ehkä tosi usein ymmärretään sellasena syyllistävänä ajatuksena tai sellasena juttuna, jota pitäis jotenkin hävetä. Mut mun mielest ne etuoikeudet on kuitenkin sellasiamitä meillä kaikilla on. Me kaikki ollaan jollain tavalla etuoikeutettuja. Onko niitä sitten tosi monta vai onks niitä vähemmän niitä etuoikeuksia, mut kuitenkin et meillä on kaikilla etuoikeuksia. Kukaan ihminen ei oo täysin, niitten oma positio ei oo täysin sellanen, ettei niillä olis mitään etuoikeuksia. 

Susi: Niin ja onks itse asiassa, kun me puhutaan usein risteävistä eroista, mitkä saattaa just muodostua jossain sosiaalisissa tilanteissa vaik syrjinnän perusteeks tai kiusaamisen perusteeks, ja sit jos niitä risteää ihmiselle useampia. Niin sit se tavallaan pahentaa tilannetta tai että ne enemmän jotenkin riskaabeleita niin eiks näissä oo jotenkin vähän sama juttu. 

Akunna: Niin, sama logiikkahan siinä on, et nää etuoikeudetkin voi yksilöllä olla monia erilaisia risteäviä etuoikeuksia, ja jotenkin mäkin nään sen jotenkin silleen samalla lailla, ku miten se menee toisinpäin. Et sitten mitä enemmän etuoikeuksia sulla on, niin sitä enemmän  hyödyt niistä kaikista, ja jotenkin myös se, että monet etuoikeudet ei oo valinta ihmiselle. Ihminen ei oo valinnu niitä. Mun mielestä sekin on tärkee sanoo. 

Susi: Joo, toi on tosi tärkee sanoo ääneen. 

Akunna: Ja just se, et tottakai me kaikki halutaan, et meillä just menee hyvin ja meillä on kiva elämä. Sillonku me puhutaan etuoikeuksista niin mun mielest on tosi tärkeetä, et me ei ajatella, että ei sais olla etuoikeuksia. 

Susi: Niin niin todellakin. Tos mun mielestä on tosi tärkee pointti, et etuoikeudet ei oo oikeesti sun oma valinta, tai ne ei oo sun asennekysymys. Ne ei riipu sun sisusta tai sun innovatiivisuudesta tai jostain semmosesta sun omasta meiningistä vaan ne lähtökohtasesti on olemassa, ja ne määrittää sitä et kuin hyvin  pystyt käyttämään sun taitoja tai sun mahdollisuuksia. Kuin hyvin  pystyt valitsemaan tehdä asioita. Et siinä tulee usein ehkä semmonen harha, et kaikilla ois sama mahdollisuus lähtökohtasesti, kun ei ole. 

Akunna: Niin, et kyse olis pelkästään kovasta työstä esimerkiksi. 

Susi: Niin tai asenteesta. 

Akunna: Asenteesta tai siitä, kuinka paljon on painanu duunia vaan se voi olla, et ne lähtökohdat on just ollut tosi erilaiset.  

Susi: Joo. 

Akunna: Mä oon ite just huomannu, et se on tosi vaikee aihe, jotenkin haastavaa sillä tavalla, et siinä voi tulla tosi epämukava olo myös. 

Susi: Joo. Mul tulee ainakin semmonen olo, et jos joku käy puhumaan mulle, vaikka no just valkosuudesta, niin sit mulla tulee sellanen olo, et “Hei. Mitä? Enks  sais nyt olla? Ei tää oo mun vika, ja en  oo ollu mitenkään ketään syrjimässä tai alistamassa tai mitään semmosta”. Ja sit mul tulee semmonen, et vähän nostaa käsiä pystyyn, et “mitä  sit tällä teen” tai “mitä  haluut, et  tekisin tai sanoisin”. Jsit se jää vähän semmoseen jumiin et sit mul tulee semmonen jotenkin spontaani torjuntareaktio jopa. Tai semmonen, et “hei, en  nyt ollut tästä puhumassa”. 

Akunna: Defenssit heti. Musta toi just niissä etuoikeuksissa, et monet niistä etuoikeutetuista positioista on myös sellasia, jotka on siis tosi normi. 

Susi: Mitä  tarkotat, et on normi? 

Akunna: No esimerkiks nyt, kun  sanoit tosta valkosuudesta niin, et se valkosuuden normi on just sitä, että me ajatellaan, et kaikki ihmiset, jotka ei oo valkosia niin ne on rodullistettujamut me ei ajatella, että valkosetkin ihmiset on rodullistettu valkoiseksi. 

Susi: Vau! 

Akunna: Se on siis niin jotenkin normatiivinen se valkosuus, et ihan ku se ei olis mikään asia tai positio. 

Susi: Niin et on jotenkin se perus, ja sit on ne toiset, muut. 

Akunna: Just tää tällanen ajattelu! 

Susi: Nyt  huomaan, et heti mulla tulee vähän semmonen iljettävä olo. 

Akunna: Eiks tuu vähän epämukava olo? [naurahtaa] Mutta samaan aikaan niin sehän on just se, et ku  ite ajattelen vaikka mun omia etuoikeuksia, niin mulle se on jotenkin haastavaa myös silleen, että  ite teen sen syyllistämisen jo. Et kenenkään ei edes tarvii sanoo mulle, et “ oot tolleen ja tolleen” ja sit  syyllistyisin siitä, vaan  ite jo valmiiks jotenkin meen semmoseen modeen. Et se on just niin vaikeeta nähdä niitä asioita jotka vaikuttaa omaan elämään just silleen, et ku on tehnyt paljon esim. töitä tai yrittää tosi paljon, niin tottakai se on tosi vaikeeta ajatella, et nää asiat on hyödyttäny mua. Mut samaan aikaan niin se, että kaikki paikat ja kaikki tilat esim. niin ei oo sellasii, mihin kaikilla on pääsyä. Ne etuoikeudet antaa paljon enemmän pääsyä eri paikkoihin. 

Susi: Joo ja ehkä toi just, et on mun mielestä ihan normaalia haluta että menee hyvin. Jotenkin toi, kun  puhuin just aiemmin et tulee tommonen vähän iljettävä olo, niin siinä tulee semmonen olo joskus nois keskusteluissa, et toinen sanois mulle, et on väärin että  haluun et mul menee hyvin. 

Akunna: Ja se on tosi kiinnostavaa just, kun  ajattelen ite ei-valkoisena ihmisenä sitä, että sulle sanottais, et “ oot valkonen” ja sulle tulis semmonen pieni epämukava olo, niin mähän koko ajan tiedän, et  en oo valkonen, ja se on se ero. Se on se iso ero siinä, et sit jos mulla olis koko ajan syyllistynyt olo siitä, et  tiedostan, et  en oo valkonen niin olishan se tosi raffii elää sen kans koko ajan siinä tiedossaMut se et sit ku  tiiät et se on etuoiketettu positio niin sillon se on jotenkin vaikeempaa diilaa sen kaa. Et mulla ei oo mitään ongelmii sen kanssa, et  tiedostan koko aika senMut must tuntuu et se on just se, et sit ku puhutaan vaik valkoisesta etuoikeudesta niin siit voi tosi helposti tulla sellanen olo, et puhutaan susta ihmisenä, vaikka puhutaan siitä etuoikeudesta, joka ei oo sinä. 

Susi: Niin, joka on se rakenne, että  en esim. mieti sitä joka päivä tai et  en tule tiedostaneeksi sitä arkielämässäni aivan koko ajan. 

Akunna: Niin, mut just toi. 

Susi: Eli sen sijaan et  sanoisin jotenkin, et ei tätä asiaa oo mulle olemassa, niin  voisin esim. nähdä että on olemassa iso rakenne, jonka takia  en vaan tule nähneeksi tai et mun silmät ei avaudu sille joka päivä. 

Akunna: Ja se on ehkä siin se tärkeys siinä, et miettii niitä omia etuoikeuksia, on se, että niiden avulla voi nähdä sellasia asioita meidän yhteiskunnassa, ja vaik omassakin elämässä, joita muuten ei huomaa ollenkaan. 

Susi: Joo. 

Akunna: Et sen takii se on niin tärkeetä tutkiskella omia etuoikeuksia, koska se ei oo helppoo. 

Susi: Joo. Mul itse asiassa nyt tuli mieleen, voitais puhua vähän tiloista.  sanoit siis aiemmin tosta, et kaikkiin tiloihin ei vaikka pääse. Mul tulee vaikka mieleen, et kun  oon tosi etuoikeutettu, et  pääsen just johonkin kahvilaan mihin mennään jyrkkiä rappusia pitkin. Joku mun kaveri, kuka on pyörätuolilla, ei pääse sinne. Se on semmonen et toi tulee eka mieleen, et on muuten tässä asiassa mulla tää etuoikeus. Mut sit  oon miettiny yhä enemmän semmosia sosiaalisia tiloja, mitkä on jotenkin hankalampia. Koska niist tulee jotenkin semmonen, et  en tiiä miten niitä muutetaan, kun ne ei oo sillain rakennuksia ja se on mun mielestä semmonen jäätävä asia, koska niissä ei ehkä tajua usein että on etuoikeutettu. Että voi vaan kävellä tai mennä johonkin mestoihin. 

Akunna: Niin, et siinä on ne fyysiset tilat ja sellanen konkreettinen pääsy, mut sit on myös tällanen pääsy sitten sosiaaliseen tilaan, joka ei oo silleen et sulla olis joku fyysinen este vaan sitten se voi olla ihan eri tavalla pääsy. Etarkotetaaks me sitten vaikka jotain sosiaalisia tilanteita tai jopa isompii yhteiskunnallisii rakenteita, et ei oo pääsyä vaikka jokaiseen tasoon. 

Susi: Joo! Ja voihan toi vaikuttaa vaikka yhteiskunnallisella tasolla siinä, että kun me katotaan jotain rekrytointeja, niin on johtajapaikat ja sit me katotaan, et ketä sinne hakenut ja voidaan tilastoida niitä, mut me ei voida tilastoida niitä, kenellä on ollut se viba, et 

Akunna: …en  edes viitti. 

Susi: Just toi! Ilmapiirituntuma, et “eiväthän tuollaiset paikat ole minua varten, en edes hae” ja se on mun mielestä semmonen, et tolle pitäis tehdä jotain, mutta en kyllä tiedä miten. 

Akunna: Joo ja samahan on tilastoissa myös esim. ulkomaalaistaustasten opiskelijoiden kanssa, et miten ne hakee korkeakouluun. 

Susi: Joo, just toi. 

Akunna: Ja että kuinka moni ihminen lopettaa sen korkeakoulun sitten kesken, kun ne on sinne päässy. Siitäkin on just tehty sellanen tutkimus, että eri kielisillä nimillä haettiin työpaikkoja ja sitten siinä näkyy ihan selvästi, että samoilla CV:illä, samoilla työkokemuksilla, tuli ihan eri määrä niitä pyyntöjä esimerkiks haastatteluun. 

Susi: Joo ja sit on taas vähän problemaattista myös se, et sit jos me tehdään semmosia rekryjä, missä ihmisillä ei näy mitään tietoja, et sit me häivytetään ihmisten normaali luonnollinen moninaisuus. Mut nyt me ei olla puhumassa mistään työelämän uudistuksesta, me ollaan puhumassa etuoikeuksista. [naurahtaa] Ehkä tässä oli siis pointtina se, että mulla on tosi paljon etuoikeuksia, jos  en mieti jotain työpaikkaa hakiessa erikseen, että olenko  sellainen ihminen että mun halutaan hakevan tähän työpaikkaan. Vaan  voin vaan hakea ilman et  kelailen sitä ollenkaan. 

Akunna: Joo ja  mietin kans, et noihin sosiaalisiin tiloihin liittyy varmaan myös sellanen tietty kulttuurinenkin puoli. Et esimerkiksi se että tunnetko , että joku vaikka kulttuuritila on sulle tarkoitettu. 

Susi: Mitä  tarkotat tolla? 

Akunna: Eli et siinäkin voi olla paljon eroa, että onks mulla sellanen olo, että vaikka teatteriesitykset tai teatteri rakennuksena, niin onks mulla sellanen olo et mulla on pääsy sinne. Ja siihen voi vaikuttaa sit moni asia, et miten  ajattelet mitkä tilat on sua vartenOnks vaikka ooppera tai niin sanottu korkeakulttuuri esimerkiksi sellanen. 

Susi: Niin, et kehtaisinks  tavallaan mennä sinne vai olisko mulla semmonen olo, että  olisin täällä vähän jonkun muun tiloissa. 

Akunna: Ja etuoikeudet ehkä mun mielestä on kans sitä että  koet, et se tila on sulle. Et pitää itsestäänselvä sitä, että ne voi mennä sinne ja niitten ei tarvitse miettiä asiaa. 

Susi: Et tottakai  saan olla täällä niin, että  oon rennosti eikä mun tarvitse jotenkin kehollisesti jotenkin jännittää tai tsekkailla, että saisinko  oikeesti olla täällä. 

Akunna: Niin. Sellanen, et  voit ottaa tilaa ilman, että sun tarttee miettii sitä myös ihan sama, missä tilanteessa se on: onks se työpaikalla, koulussa, onks se sitten kadulla. 

Susi: Kadulla, totta. 

Akunna: Niin ku julkisessa tilassa myös… 

Susi: Eri kaupunginosissaOnks jotain kaupunginosia, mihin  en ehkä mee. 

Akunna: Niin. Sitten, kun  mietin näitä mun etuoikeuksia ja  oon itse miettinyt just aika paljon, et minkälaisia erilaisia etuoikeuksia mulla on, ja sitten se kysymys, ku tulee, et “Mitäs sitten? Nyt  oon miettiny nää mun etuoikeudet, mut mitä  sit teen nyt tällä tiedolla, et mulla on jotain etuoikeuksia. 

Susi: Joo! Mul tuli kans semmonen, et “okei nyt oli vähän epämukavaa, mut nyt puhuttiin tästä, et mitäs sitten”. 

Akunna: Niin, et miten tästä eteenpäin! Mitä  voi tehdä sitten näillä etuoikeuksilla? 

Susi: Niin ja se riippuu varmaan ihmisen arvoista. Et jos sun arvot on esimerkiks, että  haluat lähtökohtasesti että kaikilla ihmisillä on saman verran puhetilaa tai et kaikki pääsee vaikka sun kirjastoon, niin sit  voit tehdä jotain. 

Akunna: Niin ja myös se et jos  mietin vaikka, että  olen ehkä sellanen ihminen, jolla on just korkeakoulutus esimerkiks. No mitä  teen sillä koulutuksella sen jälkeen? Mulle itelle se on ollut tosi voimauttavaa, että sitten ku mulla on ollu näitä etuoikeuksia ja  oon miettiny ne ja oikein kärsiny ku  oon miettiny niitä ja oikein ahdistunut täysii ja käynyt siellä syvissä vesissä, jossa  oon ollu silleen “onpa ahdistavaa!”. Niin sen jälkeen  oon miettinyt, et ehkä mulle ittelle sitten se voi olla niin että  esimerkiksi haluaisin muuttaa näitä asioita ja käyttää mun etuoikeuksia siihen, että ihmiset joilla ei ole niin paljon etuoikeuksia jotenkin vois hyötyä siitä. 

Susi: Joo ja ehkä just toi pointti, et koska saattaa tuntuu sellain nillittämiseltä, jos joku vähemmän etuoikeutettu tyyppi tulee pyytää muutosta asioihin omasta näkökulmastaan. Niin sit se on semmonen et “hei nää asiat on aina itsestäänselvästi näin ja, et  en nää tässä…koska  oon sellain etuoikeutettu, niin  en nää että tässä olisi mitään vikaa”Mut sit se kun toinen tulee sanoon et “no mun näkökulmasta on, koska en oo noin etuoikeutettu ku ”, niin sit mulla voi just tulla semmonen olo, et mitä toi nyt syyllistää mua mun etuoikeuksista. Joten ehkä siinä palataan siihen kuuntelemisteemaan aika paljon. 

Akunna: Jep! Ja siis mulle tuli tost mieleen, et ne etuoikeudet on myös sitä, et on pääsy tai oikeus tai pystyy ottamaan asioista etäisyyttä. 

Susi: Joo, sanoo, et  en haluu nyt käsitellä tätä. 

Akunna: Niin, et “täs ei oo mitään ongelmaa,  en nää mitään ongelmaa”. 

Susi: Toi on muuten todella etuoikeutettua sanoo, et “ en nää tätä ongelmaa, joten ei sitä ole”. Koska sillonhan voi ohittaa toisen ja sanoo, et sun mielipide ei oo olemassa. 

Akunna: Sen takii  ajattelen, et se syyllistyminen tai syyllistäminen ei oo kannattavaa, koska kuitenkin minä etuoikeutettuna ihmisenä… Kuten  sanoit, kun me palataan siihen kuuntelemiseen. Se on myös yks asia, mitä me voidaan tehdä niillä meidän etuoikeuksilla: kuunnella muita. Se on yks meidän tsäänssi oppii sit muista perspektiiveistä. 

Susi: Niin eli valita oppia siitä. Kyllä. 

[siirtymä-ääni] 

Akunna: Jokaisessa podcastissa me annetaan teille siis myös tehtävä, ja nyt ollaan päästy siihen jännittävään hetkeen tänään, ja  haluaisinkin antaa teille tänään sellasen tehtävän että te mietitte teidän omien niin sanotusti itsestään selvien etuoikeuksien mahdollisuuksia. Eli mietitään sitä, että mitkä asiat voi ittelle tuntua siltä, että ne on täysin itsestäänselvyyksiä omassa elämässä. Mutta sit ku niit miettii tarkemmin niin ne onkin ollu etuoikeuksia. Ja Susi, jos  mietit, mikä sulle olis tällanen etuoikeus, jonka  otat vähän itsestäänselvyytenä? 

Susi: Joo. Mulla tulee itse asiassa ekana mieleen se, että  pidän itsestään selvänä sitä, että  osaan kirjottaa tosi paljon erilaisia tekstejä, sanallistaa monenlaisia tarinoita ja kokemuksia, koska  oon lahjakas ja hyvä kirjottamaan. Mutta todellisuudessa mulle on luettu lapsena aivan todella paljon ja meillä on ollu koti, missä on aina ollut kirjoja. Sit mua on kannustettu menemään lukioon. Mun vanhemmat on tehny alakoulusta lähtien läksyjä yhdessä mun kanssa ja kyselly ennen kokeita niitä koejuttuja ja lukiossa ne on kustantanut poikkeuksetta ne kaikki kirjat, vaikka  oon halunnu lukee jotain ylimääräisiä valinnaiskursseja niin ne on ostanu nekin kirjat. Niin  olen ollut todella etuoikeutettu siinä. 

Akunna: Ja tossahan risteää aika monta etuoikeutta, jotka on johtanut siihen, et sulla on tää ominaisuus kirjottaa. 

Susi: Joo. Et ei se välttämättä oo omasta duunista tai saati mistään lahjoista kiinni. 

Akunna: Ja tottakai  oot myös lahjakas kirjottaja ja  teet myös töitä, et  kehityt siinä, mut mielestä toi on tosi hyvä esimerkki sellasesta itsestään selvästä etuoikeudesta, mitä ei oikein ajattele.  ite mietin kans, että mun elämässä on ollu paljon erilaisia ihmisiä ja se on ollu sellanen asia, mitä aikuisena on vasta tajunnu, että “vitsi mikä etuoikeus”. Mut on jatkuvasti viety erilaisten ihmisten luokse. Se on ollu mun sosiaalinen piiri, joka on ollu tosi laaja ja siel on ollu tosi moninaista joukkoa ja sitten vasta aikuisena on tajunnu, et ei kaikilla ihmisillä oo näin paljon erilaisia perheystäviä ja tuttavia. Ja se tottakai on vaikuttanut paljon siihen että miten  oon nykyään sosiaalisesti. 

Susi: Joo, toi on varmasti tosi hyvä. 

AkunnaSiinäkin, et  koen erilaisuuden kokemukset yhtenä tosi suurena rikkautena ja etuoikeutena, mikä mulla on ollu, ja sitä  oon aina ajatellu et se on itsestäänselvyys. 

Susi: Kyllähän toi, kun  oot työelämässä vaikka, niin vaikuttaa tosi paljon siihen miten  pärjäät. 

Akunna: Joo! Ja sit  oon huomannu, et  oon itte tehny samaa. Et sit mun kaikki ystävät myös on tosi erilaisia. Et sen tottakai sit tekee itte uudestaan, kun siihen on tottunut, mutta sellanen erilaisuuden arvostaminen, niin sehän on tosi suuri etuoikeus ja rikkaus. Kiitos paljon kuuntelusta! Mun nimi on Akunna Onwen. 

Susi:  oon Susi Nousiainen, ja tää oli Rauhankasvatusinstituutin Mistä katson maailmaa? -podcast. 

Font Resize