Skip to content

Mistä katson maailmaa? — Mokaaminen

Susi: Heippa ja tervetuloa Mistä katson maailmaa? -podcastin pariin. Täällä ollaan Rauhankasvatusinstituutissa ja meillä on tänään jakso, jossa puhutaan mokaamisesta.  oon Susi Nousiainen. 

Akunna: Moikka oon Akunna Onwen ja tässä podcastissa me käsitellään positiota eri näkökulmista. Me puhutaan niin omasta positiosta ja sen tutkimisen tärkeydestä kuin myös etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta. Ja jokaisen jakson aikana meillä on yks aihe ja sitten jokaisen jakson lopussa on myös jakson aiheeseen liittyvä tehtävä. 

Susi: Lisäks meillä on alkutehtävä toisillemme elikkä Akunna, mistäs  katsot maailmaa tänään? 

Akunna:  katon varmaan maailmaa tänään ehkä työssäkäyvän ihmisen näkökulmasta, ja mun maailmankuvaa muovaa aika paljon se, että mulla on työpaikka ja  käyn töissä. Mistäs  katot tänään maailmaa? 

Susi:  katon maailmaa tänään improteatteriharrastajan näkökulmasta, sillä meidän jaksomme aihehan on mokaaminen ja moka on lahja. 

Akunna: Moka on lahja. 

Susi: Mennään sinne. 

Akunna: Eli tervetuloa mukaan. Ja nyt tosiaan sitten puhutaan mokaamisesta ja oppimisesta: miten nää kaks ees liittyy toisiinsa? 

Susi: Kun mokaa, niin voi oppia siitä jotain tai sit voi kieltäytyä mokaamasta ja sanoa et “en minä mitään mokannut”. Tai paeta paikalta. Mutta voi myös jäädä siihen ja hetken ehkä hävetä, mutta sitten tajuta että ensi kerralla teen ehkä eri tavalla. Moka on hyvä tilaisuus oppia jotain uutta. Se on myös hyvä tilaisuus nolata itsensä, mutta [naurahtavat] ehkä me nyt keskitytään siihen oppimiseen tässä. Miks me puhutaan tästä itse asiassa tässä podcastissa mokaamisesta? Me puhutaan siitä, miten kohdata toisia ihmisiä ja me ollaan puhuttu etuoikeuksista ja asioiden puhumisesta. Ja siitä et se on epämiellyttävää ja sit mokaaminen pelottaa. 

Akunna: Ne jotenkin epäonnistumiset on ehkä tässä prosessissa myös tosi olennaisia ja tarpeellisia. 

Susi: Ja vähän niin kun pakollisia. 

Akunna: Niin ja ne tulee kuitenkin. Että vaikka me kuinka yritettäis parhaamme ja yritettäis kunnioittaa toisiamme eikä oletettais paljoa, niin silti me kaikki tullaan mokaan jossain vaiheessa ja ei voi olettaa, että vaikka se, että miettii niitä omia positioita tai etuoikeuksia, että se jotenkin suoraan johtaa siihen, et “nyt  oon valmis”. 

Susi: “Nyt olen tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, joten käyttäydyn aina sillä tavoin!” 

Akunna: Just tää! Se on jatkuva prosessi ja ne mokaamiset jotenkin kuuluu siihen tosi olennaisesti myös sen takia, että sen epäonnistumisen kautta niin mehän huomataan, että mikä meni väärin, niin sähän et tiedä, mikä meni väärin tai mikä vois mennä väärin, josset  mokaa ensin. Ja mun mielestä ehkä jos mietitään oppimista sit taas, niin siinä kohtaa se, et mitä tapahtuu sen itse mokan jälkeen. 

Susi: JooTost tuli itse asiassa mieleen että siinä on tavallaan hirveen iso ero, miten me kohdellaan itseämme versus jos me opetetaan vaikka jotain lapsia. Niin tottakai me sanotaan niille, että saa mokata ja totta kai saa mokata sata kertaa ja leikata sen ympyrän vahingossa neliöksi ja mitä kaikkee ennen ku oppii, koska me ymmärretään et se on pakollista saada kokeilla uudestaan ja uudestaan ja mokata. Mut ei me olla aikuisina armollisia itseämme ja toisiamme kohtaan samalla tavalla. Et sit aikuisena meidän pitäis olla valmiita, että jos me mokataan niin sit se on maailman isoin juttu ja “hei, et  saa nyt edes yrittää uudestaan” tai et pitää kieltää, että “en  mokannut”. 

Akunna: Niin jotenkin se sellanen armollisuus myös siihen, että eihän aina niistä opi myöskään mitään. Jokainen epäonnistuminen ei oo aina se täydellisin oppimishetki ja et siit sais tosi paljon irti vaan joskus vaan tajuu, et “okei,  en enää tee noin jatkossa”. Se on se, mitä  opit siitä irti. 

Susi: Itse asiassa mulla oli semmonen tosi kiusallinen tilanne just. Oli tullu yhteen leikkipuistoon uusii skidejä, kun  olin mun omien lasten kanssa siel havainnoin niitä ja ne leikki jotain siinä yhdessä ja ne oli rodullisettuja heppuja ne skidit, ja sit  kuulin, että ne puhuu englantia ja  halusin olla silleen, et “hei  haluan ottaa noita erikseen mukaan tähän meininkiin leikkiin mun lasten kaa”. Sit  menin puhuun niille englantia ja sitten se joku 8-vuotias lapsi on mulle sillain, et “hei  puhun ihan suomee”. Sit se häpeä, mitä muhun valahti… 

Akunna: Se häpeän aalto, mikä tulee! 

Susi: Joo! Just sellain, et  nään, et toi lapsi on tottunut, et just tällaset suomiheput tulee sanomaan sille jotain ja sit se joutuu erikseen sanomaan, et “joo, kyl  oon ihan suomalainen”. Tai “kyl  puhun ihan suomee”. Ja sit  olin, et “ei,  oon tää tyyppi, joka tekee tätä, eih!” 

Akunna: Siis toihan on ihan klassikko! Aivan klassikko! 

Susi: Toi on niin tommonen kiusallisuuden peruspilareilla! 

Akunna: Ja siinäkin just se, että toi sun esimerkki näyttää tosi hyvin myös sitä, että sulla on ollu todella hyvät tarkoitusperät.  oot ajatellu, et “ yritän nyt vähän enemmän” ja sit joskus yleensä sillon se sössiintyy viel pahemmin, kun me jotenkin yritetään ekstra paljon. 

Susi: Mut onneks ne lapset on keskenään ihan ok, et  voit aikuisena vaan olla se sössityyppi siel. 

Akunna: Joo ja siis toi on sellanen moka myös, tai siis  teen itte tota myösEttä vaikka itse olen ei-valkoiseksi rodullistettu ja mulle koko ajan käy tää englanninkielijuttu, niin  jopa teen sitä muille. 

Susi: Joo. 

Akunna: Et vaikka  itse koen sen saman mokan muiden ihmisten tekemänä niin  silti mokaan uudestaan ja uudestaan siinä. Voi just yrittää tosi paljon ja tarkotusperät olla tosi hyviä, mut silti saa mokata. Musta toi oli tosi hyvä, kun  sanoit, että yleensä aikuisethan sanoo lapsillekin, et “kyl saa mokata, eihän täs oo mitään”. 

Susi: Se on vaan moka, mut sit ku on kyse itsestä niin: “Se oli moka! Nyt tulee tupenrapinat!” Mut just toi, ettei ole kyse siitä että oot  hyvä ihminen vaan siitä, että me ollaan ihmisiä, me mokaillaan. 

Akunna: Niin, mut just toi, et mitä sen mokaamisen jälkeen tapahtuu. 

Susi: Mitä  tarkotat tolla? 

Akunna: No  just mietin et sulla on siinä monta vaihtoehtoa, jos  mokaat. 

Susi: Sit  oon, et nyt vähän hävettää ja mulla on tosi kiusallinen olo. Kaikki näkee… 

Akunna: Jollekin voi tulla paniikki. Joku voi haluu lähtee pois. Joku voi haluu jäädä selvittään sitä tilannetta. Vaikka ajatella, et siinä on tullu konflikti. Et nyt pitää puhuu tästä mokasta vaikka läpi. Et esimerkiks mulle kävi silleen, että oli yks tuttu ja  ihan väärinsukupuolitin hänet. 

Susi: Okei. Toi kuulostaa aika pahalta. 

Akunna: Joo ja  monta kertaa väärinsukupuolitin hänet ja sitten hän ei edes reagoinut siihenMut  itte tajusin vaan yhtäkkiä, et nyt  oon mokannu ja  oon toistanu sen mun mokan monta kertaa ja  tiiän, et tää voi olla vähän arka paikka hänelle. Miten  hoidan tän tilanteen? Siinä kohtaa, kun  olin jo mokannu, niin  rupesin miettiin, et “Okei, mulla on niin epämukava oloMua nolottaa. Mua hävettää.” Mulla on sellanen olo et  tiesin tän, et mun olis pitänyt tietää paremmin. No, mulla oli pari vaihtoehtoo sit mun mielestä siinä tilanteessa eli joko  voisin pyydellä anteeks tosi paljon ja jatkaa eteenpäin. Joko  voisin yrittää käydä sitä läpi hänen kanssaan ja yrittää selvittää sitä, mutta  tajusin, et sen  tekisin vaan mun oman egon takii enkä sen takii, että hänellä tulis hyvä olo. Vaan sen takii et mulle ei tulis huono olo siitä, et  oon mokannu. 

Susi: Et yrittää vähän ostaa sitä syyllisyyttä pois. 

Akunna: Niin, just tääTai sitten  korjaan ne mun mokat ja jatkan vaan eteenpäin ihan ku mitään ei olis tapahtunut. Ja  valitsin tän viimesen vaihtoehdon, koska mulle tuli tosi sellanen olo, et  en halunnu tehdä siitä mun mokasta kaikkien ongelmaa. Enkä varsinkaan sen johon se kohdistu. 

Susi: Koska sit  olisit vetäny siihen semmosen oikeen spottivalon, et katsotaan nyt häntä. 

Akunna: Niin ja tehny jotenkin isomman asian siitä mun mokasta, kun mitä se oli. Koska se oli pikku moka ja sit  jatkoin silleen, et  en enää väärinsukupuolittanut sitä vaan  vaan korjasin sen mun virheen ja jatkoin sillä tavalla eteenpäin sen sijaan että siitä olis tullu isompi juttu. Ja toi on tottakai vaan yks tapa. 

Susi: Toikin on rohkeeta, koska kyllähän siinä porukassa sillon kaikki näkee sen, että “okei, toi tyyppi on nyt mokannu ja nyt se huomas, että se mokaa”, mut sit ne ehkä pystyy silleen siirtymään eteenpäin. 

Akunna: Niin ja jotenkin ehkä se myös, et sit  teet sen korjausliikkeen, niin sehän on tossa ratkasussa se tärkein että on tehnyt jonkun korjausliikkeen. Et se on ehkä ollu se mun oppiminen siinä tilanteessa tapahtu just sen kautta, et  itse halusin saada jonkun ratkasun sille mun mokalle. Koska  koin, et jos  nyt vaan jätän tän vaan ilman et  teen mitään, niin se olis tosi ikävää, mut sit  en haluu tehdä tästä isompaa juttuu kuin mikä se on. Jokaisessa mokassa on vaihtoehto miettii toi, et mitä  teen nyt tän jälkeen. Ja kyllähän sitten siinä on sitten se toinen puoli, että jos  nyt meidän kahden välillä, Susi ja Akunna tässä keskustelee, ja  mokaan, niin  oon se, joka on mokannumut entä sinä? Entä ne sun fiilikset? 

Susi: Joo, toi on kyl kans kiinnostava, koska joissain asioissa  haluaisin selkeesti, että  pyydät anteeks ja et se nostetaan esille ja “hei nyt tää pitää jotenkin käsitellä, puhua läpi”, mut sit joissain asioissa on vaan sellain “no, siirrytään nyt eteenpäin”, et sit se olis jotenkin kiusallisempaa 

Akunna: “Jäädääks me nyt jauhaan tätä?” 

Susi: Joo, just sellanen jauhaminen niin se ei oo hyvä. Mulla oli se esimerkki sieltä lapsista, jotka leikkipuistossa niin siinä, kun ne on lapsia ja  oon aikuinen. Niin se meni tottakai sellain, et  nään et nyt  vähän mokasin, ja sit  siirryn eteenpäin ja sanon vaan “anteeks, joo,  oon vähän höpsö”. Et sanoo lapsille, et  oon nyt se höpsö tyyppi, et  mokasinMut kyl se jäi silti vaivaamaan. Varsinkin koska se oli sellanen tilanne et  tiiän, et monet tekee sitä samaa mokaa niille niin kyllä se sattuu. 

Akunna: Niin, toistuvana varsinkin. 

Susi: Se on tosi tuskallista myös. 

Akunna: Niin ja sitten just se, et jotenkin  oon ite aika sellanen, et  sanon aika suoraan ihmisille jos ne mun mielestä mokaa. En lähe haukkuun tai mitään, mut et jos mua kohtaan vaikka on tapahtunut joku moka niin yleensä  haluaisin, jos se on semmonen asia, mistä  haluun keskutella, niin  otan sen jopa ite tosi usein framilleMut monesti se että just anteeksipyytäminen esim. niin sehän on tosi iso, merkityksellinen juttu, ja jos itse kokee mokaajana et on syytä pyytää anteeksi niin sillon kannattaakin ehkä pyytää. 

Susi: Joo!  mietin,et mulla menee usein niin, et jos joku mokaa mua kohtaan niin  yritän hallita sen tilanteen sellain, et  vähän hallinnoin sitä, et mimmosii tunnepyrskähdyksii siel tulee, ettei se lähtis mitenkään käsistä tai kävis tuntuu pahalta. Sit  yritän jotenkin tosi sillain smoothisti puhua et nyt tuli tämmönen moka, et itse asiassa se on näin”, mut sit  tavallaan suojaan sitä toista myös siltä, ettei se joudu häpeämään. Niin kuin “no niin, nyt tapahtui tällainen, mutta mennäänpä tuohon suuntaan”, et annan jo valmiin ratkaisun ja siinä toinen voi sanoa anteeksimut sit mulla on tavallaan se tilanne hallinnassa, et  oon jo ohjaamassa sitä tuonne eteenpäin. Mutta sit joskus tulee myös semmosia et jos joku mokaa sellain, et se oikeesti sattuu, niin sit  vaan jotenkin jähmetyn sellain ettei pysty reagoimaan siihen tai et se osuu vaikka johonkin niin arkaan paikkaan. Esiitä tulee semmonen hiljaisuus, mikä on tosi paha tai mikä on silleen oikeesti vahingollinen. Niin sit se on taas tosi paljon vaikeempi, koska sit se asia jää vaivaamaan ja siit tulee oikee haava, koska se sattuu siinä hetkessä niin paljon et sit sitä ei pysty sanomaan heti, mut sit myöhemmin se tilanne on vähän jo menny. 

Akunna: Joo,  tiiän ton samaistun tohon. 

Susi: Se on tosi vaikee. 

Akunna: Joo, toi on tosi vaikee tilanne ehkä molempien osapuolien näkökulmasta, sen mokaajan ja… 

Susi: Joo, koska kyl sekin varmasti näkee, et nyt sattui johonkin oikeeseen paikkaan. 

Akunna: Joo. Ja sit tos koko jutussa just se, et ainakin ku  oon se, jolle on mokattu…I guess…niin must tuntuu, et se on tosi vaikeeta myös välillä jotenkin sanottaa se asia silleen, et tietää, et toiselle tulee syyllinen olo. Jo valmiiks  tiiät, et siinä tulee sellanen häpee ja syyllisyys ja sit  yrität kaikin tavoin välttää sitä, ku  yrität… 

Susi: On sillain: “Ei se mitään, mutta älä tee näin, kun se sattuu.” 

Akunna: Niin, mutta älä enää tee näin.  [naurahtaa] “Kaikki hyvin.  tykkään susta vieläkin ihmisenä. Tää ei vaikuta siihen, mitä  ajattelen susta ihmisenä, mutta mun on pakko sanoo tää ääneen, et nyt on tullu moka, ja nyt voidaanko mennä eteenpäin? Et ens kerralla ei tehdä tällä tavalla, mutta et se ei tarkota, et olis mitään henkilökohtaista esimerkiksi.” 

Susi: Niin tää siis menee taas siihen, et ei oo mitään asteikkoa, et oot  hyvä ihminen / paha ihminen vaan se, että kaikki mokailee ja sit  voit valita, mitä  teet, kun  huomaat mokailleesi. Et opitko  siitä. 

Akunna: Just toi! Mun mielestä se tärkein juttu ehkä on just se, et mitä  teet niillä sun mokilla. Mitä  saat niistä irti? Yritätkö  vähän tutkiskella, et miks  tein noin? Miks  sanoin noin? Mist toi tulee? Miks tää moka ees tapahtu? 

Susi: Siis kyllä. Toi on ihan täydellinen! Sen takia “moka on lahja” -sanonta, koska kun  mokaat niin joku sun valmis käsikirjotus menee rikki ja sit siihen aukeaa ihan tyhjää tilaa. Jolloin  voin huomata mitä  teen, miksi  teen, ja  voi päättää mennä johonkin ihan eri suuntaan. Et mokat on myös loistavia semmosia risteyskohtia ja valintatilanteita. Moka best! 

Akunna: Mun mielestä vaikka toi sun esimerkki “moka best”, niin siinä  opit jotain sun omista oletuksista. Et  voit mokaa, sit kaikki on hyvin ja  voit olla silleen, et “vitsi, mähän sain tosta jotain irti, jes”. Moka on lahja ja sen pitää mennä niin että sen näkee myös ihan positiivisena asiana. Et “ei vitsi, mulla on vielä opittavaa, kun  mokaan myös”. Sehän on ihana asia. 

Susi: Joo todellakin. 

[siirtymä-ääni] 

Susi: Pitäiskö meidän mennä siihen tehtävähommelssoniin? 

Akunna: Mennään vaan kuule. 

Susi: Koska luulenpa, että voisimme kääntää katseen kuulijoihin ja kukaan teistä ei varmaan arvaa, että mimmonen tehtävä meillä on tänään vuorossa! Elikkä siis tänään me ollaan puhuttu mokaamisesta ja oppimisesta, mutta ei myöskään sivuuteta sitä, miten mokaaminen voi oikeasti satuttaa. Mutta pointti on ollut se että  voit valita mitä  teet mokaamisen hetkellä, ja etenkin mitä  teet sen jälkeen. Ja teille meillä olis tehtävänä miettiä sitä etukäteen ennen seuraavia mokailujanne, joita varmasti jokainen on tekemässä. Kun  seuraavan kerran mokaat, miltä se tuntuu? Miltä tuntuu huomata, kun on just mokannu? Ja mitä sen jälkeen tekee? 

Akunna: Niin, jos miettii valmiiks sitä, et mitä  teen seuraavan mokan jälkeen. Mitä  teen, kun se seuraava moka on tehty ja pitää reagoida jollain tasolla? Miten se kannattaa miettiä? Niin sitä valmistautuu siihen seuraavaan mokaan tekemällä tällaisen ajatusleikin, et kuvittelee, et on tehnyt sen jo, niin mitä sieltä vois löytyä. 

Susi: Tällanen tehtävä tänään. 

Akunna: Niin, mut et on läsnä siinä, kun se mokaaminen on tapahtunut. Siinä hetkessä sen jälkeen. 

Susi: Uskaltaa jäädä siihen tunteeseen hetkeksi. 

Akunna: Joo. 

Susi: Joo, mut hei tää oli Rauhankasvatusinstituutin Mistä katson maailmaa? -podcast. Täällä oli Susi ja… 

Akunna: Akunna. Kiitos tosi paljon kuuntelusta ja seuraavaan kertaan. Moi moi. 

Susi: Moro! 

Font Resize