Skip to content

Mistä katson maailmaa? — Turvallisuus ja epämukavuusalue

Susi: Moi! Tervetuloa Mistä katson maailmaa? -podcastin pariin. Meillä on viides jakso.  oon Susi Nousiainen. 

Akunna: Ja  oon Akunna Onwen. Tervetuloa! Tässä podcastissa me käsitellään positiota eri näkökulmista. Me puhutaan niin meidän omasta positiosta ja sen tutkimisen ja tarkastelemisen tärkeydestä kuin myös etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta. 

Susi: Ja tän jakson aikana me puhutaan turvallisuudesta ja mukavuudesta. 

Akunna: Tervetuloa mukaan! Ja hei Susi, mistä  katot maailmaa tänään? 

Susi: No tää on vähän nolooku  vastaan tähän aina, et perheellisen ihmisen näkökulmasta, mut  oon nyt siis just täällä toimistolla ja kesälomat on alkanu ja mietin, et mitä  teen lasten kanssa kesäloman aikana ja et pystyykö menemään esim. mummolaan koronan takia. Niin se on nyt se perheellisyys niissä tietysti aika voimakkaasti läsnä. Haluut  Akunna kertoo, että mistä  katsot maailmaa juuri tänään? 

Akunna: No ehkä tänään erityisesti  katon maailmaa sellasesta positiosta, jossa  olen jonkun sisko. 

Susi: Ah. 

Akunna: Mulla on ollu mun pikkuveljet tosi paljon mielessä, niin varmaan sen takia ehkä nää meidän perheajatukset on menny yhteen. Mutta  katon maailmaa ehkä tänään jonkun isosiskona. 

Susi: Jes. Ja tän jakson aikana me puhutaan turvallisuudesta ja mukavuudesta. Tai oikeastaan turvattomuudesta ja epämukavuusalueesta, mitkä on ehkä hyvin monitahoisia käsitteitä. 

Akunna: Tervetuloa mukaan, ja vaikka onkin jotenkin meillekin ehkä vaikea aihe tää turvallisuus ja epämukavuus, niin me ajateltiin että tää on silti tärkeä asia myös käsitellä tässä podcastissa. 

Susi: Joo. Me itse asiassa yritettiin nauhottaa tätä jaksoa jo aikasemminmut sitten tästä tuli niin monimutkainen. Oikeestaan se meni pieleen siinä, kun me yritettiin jotenkin absoluuttisesti määritellä, että mikä on turvallisuusalueen ja mukavuusalueen tai epämukavuusalueen ero, koska se on tosi, tosi tärkeä. Mutta se on samalla ehkä myös mahdoton määritellä mitenkään itsestään selvästi. 

Akunna: Ehkä se on myös jotenkin silleen kontekstisidonnaista aina. Niin sekin takia se on vaikeeta määritellä sellaisella yleisellä tasolla et missä ne rajat periaatteessa menee turvallisuuden ja epämukavuuden kanssa. 

Susi: Ehkä me siitä oltiin jotenkin yhteisymmärryksessä, että kun me käsitellään vaikka just valta-asetelmia ja epätasa-arvoa ja semmosia erityisvaikeita asioita, niin meidän on pakko uskaltaa mennä epämukavuusalueelle. Et ne ei oo mukavia asioita. Mutta jos haluu muuttaa asioita tai jotenkin avata niitä, niin on pakko saada ottaa puheeksi ja on pakko sietää sitä, et juttujen käsittely tapahtuu epämukavuusalueella. 

Akunna: Ja ehkä se myös, että miten epämukavuus ja epäturvallisuus on kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, ja siitä me ollaan ehkä samaa mieltä kuitenkin, että ne on eri asioita. Ja se että esim. tosi paljon puhutaan nyt turvallisuudesta ihan yhteiskunnallisestikin, ja sellainen turvallisempien tilojen periaatteet tai säännöthän on yleistyny aika paljon, et tiloista yritetään tehdä turvallisempiaMut ehkä sekin mitä  oon miettiny, että niistä turvallisemmista tiloista on tullu aika semmonen valtavirtaistaistettu juttu eli ennenhän ne on ollu vähemmistöjen omia tiloja, ne turvallisemmat tilat, joissa on sit saanu olla vähän niin ku rauhassa sorrosta. Jsit nyt taas mietitään sitä, niin sittenhän ne turvallisemmat tilat on edelleenkin siellä suojellakseen myös niitä vähemmistöjä… näkisin näin…mutta myös samaan aikaan niin sitten siinä voi tulla myös se, että ihmisen on aika vaikee ymmärtää, et mikä on epämukavuutta ja mikä on sitä, et sulla ei oo turvallinen olo. 

Susi: Eli että vaikka käsiteltäisiin jotain epämukavuusalueella olevia asioita, niin periaatteessa ei pitäisi pakottaa ketään poistumaan turvallisuusalueelta. Ja sit et mitä näiden ero tarkottaa käytännössä, se on sit se mihin meil ei ehkä tuu olemaan vastausta. [naurahtaa] 

Akunna: Mut et jotenkin sellasia epämukavia, tai hetkellisesti yksilölle epämukaviakin asioita voi käsitellä turvallisesti kuitenkin. 

Susi: Joo, just toi! Toi on varmasti just itelle ainakin opettamisen, tai sit just nuorisotyön kontekstissa, tosi oleellinen juttu, koska jos  oot vaikka opettaja tai nuorisotyöntekijä, niin sillon  ikään kuin omistat sen tilan jossa ne sun oppilaat tai nuoret on. Jsilloin  pystyt määrittämään siihen tilaan sääntöjä, että “täällä on tämmöset periaatteet ja näin näitä periaatteita noudatetaan” ja pystyt kertomaan ja jakamaan sitä, että “sitten sovitaan tämmönen systeemi, että sitten jos on tämmönen olo niin käsitellään sitä näin, ja muhun pystyy luottamaan ja mulle voi sit sanoa”. 

Akunna: No mitä sitten  oot mieltä just siitä, että jos ihmisille vaikka tulee epämukava olo jostain aiheesta tai tilanteesta, niin onks sulla jotain vinkkejä siihen? Et miten sitä vois just handlaa tai käsitellä? 

Susi: Toi on tosi hankala, koska siihen ehkä vaikuttaa sekin, et tuntuuko oikeutetulta vai sit jotenkin pakotetulta se et sun pitää mennä epämukavuusalueelle. Esim. joku tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien teko voi tuntua epämukavalta, mut kaikki varmaan ymmärtää, että niitä nyt kannattaa kuitenkin tehdä. Just jonkun vaikka häirintäohjeistuksen teko saattaa tuntua epämukavalta, koska siinä joutuu väkisin kelaamaan kaikkia tilanteita mitä voisi tulla, ja kyllähän se nyt ahdistaa ketä tahansa. Ja just tavallaan tommosista aiheista, ellei oo ihan pakko, niin mielummin vetäytyisiMut sit jos ymmärtää sen että meidän yhteistyö tarvii sitä, että kaikki pystyy toimimaan jotenkin samoilla resursseilla, niin se jotenkin on tarkoituksenmukaista. Tai sit taas jos vaikka taidekasvatuksessa käsittelee jotain tosi hankalii aiheita, tai vaik miksei jossain historiassa, jos käsittelee jotain tosi haastavia aiheita, niin niihin liittyy isoja tunteitaMut ei ehkä kannata automaattisesti paeta tilanteesta, jos sit kuitenkin epämukavuusalueella pystyy tapahtumaan jotain oppimista. 

Akunna: Tää on ehkä mun tosi henkilökohtanen mielipide, mut mun mielestä ihmisten pitäis myös sietää hieman epämukavuutta. On ihmisiä, jotka joutuu oleen tosi epämukavissa tilanteissa jatkuvasti, mutta sitten taas se, että jos sulla on mahdollisuus valita esimerkiks, että lähdetkö  pois siitä tilanteesta heti, kun sulle tulee epämukava olo, niin  itse suosittelisin ehkä miettimään myös, että: “Okei. Mihin  reagoin nyt? Mistä mulle oikeesti tuli epämukava olo? Tuliko mulle epämukava olo jostain tietystä sanasta vai tietystä konseptista vai onks se tää aihe? Miksi mulle tulee epämukava olo? Mitkä asiat on johtanut siihen, et mulla on nyt epämukava olo? Onks tää mun reagointia? Onks tää jonkun muun reagointia? Vai reagoinko  jonkun puolesta jopa?” 

Susi:  nyt mietin sitä, kun me usein puhutaan syyllistämisen ja syyllistymisen erosta. Niin mulla ainakin itellä tulee tosta mieleen semmosia tilanteita, että jos aletaan puhua vaikka jostain epätasa-arvosta niin mulla tulee syyllisyys ja semmonen: “Eih, en  tälle nyt pysty tekeen mitään. Jos nyt ei puhuta tästä.” Mikä ei ehkä sit oo kauheen hedelmällistä, mut siihen liittyy jollain tapaa semmonen että nyt mulla on vähän syyllinen olo tästä hommasta, kun  nään tän, mutta  en tiedä mitä tehdä. Ja kukaan ei sano mitä pitää tehdä, enkä  todellakaan halua että joku tulee sanomaan mulle mitä pitäisi tehdä. Niin mitä  sit teen? Silloin se semmonen välitila, että tässä pitäisi ehkä jotain, mutta en tiedä, niin se on jotenkin tosi sietämätön. 

Akunna: Ja  ymmärrän tosi hyvin, et siis onhan se epämukava olo. Eihän ihminen halua tuntea epämukavuutta jatkuvastiMut just se että  nään, et siinä on se oppimisen määrä, mitä siellä epämukavuusalueella voi tapahtua, on todella paljon suurempi ku se et sul on koko ajan vaan mukava olo ja kaikki on vaan tosi kivaa. 

Susi: Joo ja sit  mietin sitä, että äsken puhuin tosta, et mulla tulee syyllinen olo, niin sit se mikä siinä on niin  oon ehkä ollu tommosissa tilanteissa kuitenkin turvassa. Koska  oon pystynyt valitsemaan et  voin lähtee sieltä pois tai pystyn sanomaan et “ en halua nyt käsitellä tätä, sori  en nyt oo valmis”. Mut sit siinä olis ehkä hyvä huomata, et osa ihmisiä pystyy tekeen sen valinnan ja sit osa vaan ei pysty. Esit jos se epämukavuus on arkipäivää niin sit se voi olla myös turvallisuuden tai turvattomuuden puolella. Et jos  mietin, et mulla olis vaikka semmonen olo, et kuhan  pääsen vaan pois tästä tilanteesta niin en koskaan enää palaa tänne, vaikka tänne nuorisotilalle. Tai nyt jos  pyytäisin noita lopettamaan ja ne sanois vaan, että ei lopeteta, vaikka musta tuntuu pahalta tai jos  sanoisin, että toi tuntuu kiusaamiselta ja kaikki olis vaan, että “höpöhöpö, et ei meistä tunnu”, niin sillon se olis turvallisuuden rikkomista. Et sillon se ei olis mitään epämukavuusalueella yhdessä olemista. 

Akunna: Niin ehkä, kun  sanoit just tosta syyllistämisen ja syyllistymisen erosta, niin  mietin kanssa, et se, että esim. epäturvallisessa tilassa eihän kenellekään tuu tollasii negatiivisia tunteita. Se ei ehkä liity sellaseen häpeään tai syyllistymiseen tai jotenkin siihen, että  tunnet, että “enhän minä ole tehnyt mitään väärin”. Et se, et jos sulla on epämukava olo ja sulle tulee epämukavia tunteita jotka on vaikeita käsitellä, niin eihän se liity turvallisuuteen suoranaisesti. 

Susi: Joo. 

Akunna: Vaan se liittyy siihen epämukavuuden tunteeseen. 

Susi: Niin, josta  pystyn sit valitsemaan, et jäänks  käsittelemään sitä asiaa vai lähdenkö pois. Epämukavuuteen kyl tietty tottuu ja ihmisille tulee resilienssiä siihen et mimmosia asioita pystyy käsittelemäänmut sit jotenkin ehkä on myös aika henkilökohtasia ne rajat et kuinka paljon tai minkälaisia resursseja on käsitellä eri asioita. Et jotenkin haluaisin myös eroa semmosesta puheesta, että mitä enemmän pystyt olemaan epämukavuusalueella, niin sitä parempi ihminen oot. Et ei se sit ihan niinkään voi olla. 

Akunna: Niin.  näkisin kans, että ei ehkä sillä tavalla et “ole koko ajan epämukava”, vaan ehkä että sitä voi harjoitella… 

Susi: Joo. 

Akunna: …sitä epämukavuuden sietoa. Et siihen voi laittaa sen verran paukkuja, kun mitä on ihmisellä. 

Susi: Joo. Hmmm… Tässä on monia asioita.  tunnen, et mun tekis hirveesti mieli puhuu kaikesta, mut  en oikein tiedä, mitä sanoa ja sit tää on jotenkin samalla ihan tosi tosi tärkee aihe, koska lähtökohtasesti toivottavasti halutaan että ihmiset on turvassa. Että kaikki pystyy luottamaan yhteiseen tavoitteeseen ja haluaa lähtökohtaisesti kuunnella toisiaan ja ei halua lähtökohtaisesti vaikka satuttaa toisiaan. 

Akunna: Niin ja toihan on ehkä se, että jos siitä turvallisuudesta tulee ihmisoikeuskysymys, tai siitä, että oikeesti on vaikka vaarallinen, epäturvallinen tilanne, niin sehän on tosi eri asia ku se ,että on epämukava olo 10 minuuttia. 

Susi: Niin. 

Akunna: Et siinä niitä eroja ehkä sit kuitenkin tulee ja niitä voi määritellä tuolla tavalla kontekstisidonnaisesti, mutta ei ehkä sellaisella yleisellä tasolla, koska ne menee myös aika limittäin ja lomittain. 

Susi: Niin, mut toisaalta kyllä mun mielestä joitain sellasii yleisii sääntöi on pakko pystyä… Jos mulla on vaikka se koululuokka tai jos mulla on vaikka se nuorisotila, niin täytyy sanoa, et “meil nyt on tää nönnönnöö EU:n ihmisoikeussopimus täällä voimassa ja meillä on täällä Suomen laki voimassa ja sitten meillä on tän oman porukan säännöt voimassa”, ja myös se,et ihmiset tietää ne nuoret, ketä siel on, että sitten jos tulee joku tilanne, niin tuu vaan oikeesti sanomaan. Et  en aikuisena sano siihen vaan, et “no, eihän se nyt kai mitään vakavaa ole, et anna mennä vaan” vaan et  sanon: “No kerro lisää.  lupaan käsitellä tätä asiaa sun kanssa.” 

Akunna: Joo. Siis toihan on todella, todella tärkeää et me just tunnistetaan ja myös ei kiistetä sitä, jos joku sanoo, et “hei, mulla ei oo turvallinen olo. Vaan et silloin se pitää myös kuunnella sitä ihmistä ja olla silleen: “Okei.  otan vastuuta.  en jätä sua yksin epäturvalliseen tilaan, kun  sanotat mulle, että sulla ei ole turvallinen olo.” Ja se on ehkä tottakai, jos tekee lasten ja nuorten kanssa töitä niin se on sit aikuisten vastuulla myös pitää huolta siitä, että jos joku sanoo, että “mulla ei ole turvallinen olo” tai “mulla on epäturvallinen olo”, niin sitten toimitaan myös sen mukaisesti eikä jätetä ihmistä yksin. 

Susi: Totta. 

Akunna: Ja tottakai sekin voi olla itselle hankalaa, et joku tulee sanoon, et “hei, mulla on nyt epäturvallinen olo”. Siitäkin voi tulla epämukava olo. 

Susi: Toi on ihan todella totta. 

Akunna: Mut sillon ehkä myös  palaan siihen, mitä  sanoin aikaisemmin siitä, että kuitenkin se epämukavuuskin on reaktio johonkin niin tota, miten toimia sen reaktion pohjalta ja mihin mennä. Et onko se sitä, että  ajattelet, et “okei, sulla on epäturvallinen olo ja  sanotat sen mulle ja mulle tulee epämukava olo siitä”, niin toiminks  kuitenkin silleen sun turvallisuuden puitteissa sen sijaan, et  toimin mun oman epämukavuuden puitteissa. 

Susi: Niin. Mun aivot raksuttaa hurjaa vauhtii haluaisin sanoo tähän jotain, mutta  en ehkä nyt osaa. 

Akunna: No mun mielestä kans… Haluan vielä painottaa, et se epämukavuus- ja epäturvallisuusalue on kaksi eri paikkaa, ja tottakai se turvallisuuden takaaminen, et ihmisillä on turvallinen olo, esimerkiksi nuorisotilalla niin sehän on täysin… 

Susi: Niin se on lähtökohta kaikelle toiminnalle siellä. 

Akunna: Niin, mut sit taas se, että jos jollekin tulee epämukava olo siellä periaatteessa voi esim. sanottaa et saa poistua hetkeksi, saa ottaa tilaa, jos tuntuu siltä et nyt ei pysty. Niin sekin on tosi tärkeetä, et joo epämukavuutta pitää sietää johonkin pisteeseen asti, mutta kuitenkin et jos se tuntuu epäturvalliselta, niin silloin se on eri asia. 

Susi: Niin eikä joudu käsittelemään sitä missään ryhmän edessä. 

[siirtymä-ääni] 

Akunna: Pitäiskö meidän siirtyä meidän päivän tehtävään? 

Susi: Joo, se olis varmaan hyvä. Must tuntuu, et tää nyt ehkä tais olla tämmönen jakso, mist jäi enemmän kysymyksiä ku vastauksia ainakin itelle. [naurahtaa] 

Akunna: Ja tästä aihealueesta on ehkä vaikee antaa sellasia valmiita vastauksia, jotka kävis joka ikiseen tilanteeseen. 

Susi: Joo. 

Akunna: Mut vielä pari kysymystä mitä meil olis teille, rakkaat kuulijat. Eli tän päivän tehtävänä meidän Mistä katson maailmaa? -podcastissa on, että mieti omassa elämässäsi sellaisia tilanteita, joissa epämukavista asioista tai epämukavuusalueella on tapahtunut oppimista, ja minkälaisilla tavoilla näissä tilanteissa on turvallisuutta rakennettu ja mistä asioista se on syntynyt. Tää voi olla aika vaikee miettiä, mutta myös me halutaan korostaa sitä, et siellä epämukavuusalueella tapahtuu myös oppimista. Eli oppmisalue ja epämukavuusalue voi mennä tosi paljon päällekäin. Ja  mietin ite, et onks meillä sellasia tilanteita, missä meillä on ollu epämukavuusalueella tapahtuvaa oppimista. 

Susi: Niin. No, mulla tulee mieleen, jos me käydään tekemään jotain häirintäohjeistusta vaikka, niin mulle tulee miehenä ihan automaattisesti semmoinen et “hei, nyt tässä mun pitää antaa noille naispuolisille ihmisille todennäköisesti enemmän tilaa tässä keskustelussa” ja mulla tulee sellainen olo, et “okei, en haluaisi kuitenkaan tehdä tästä tämmöistä asiaa, koska kyllähän kaikki miehet keitä minä tunnen niin ovat hyviä ihmisiä ja nönnönnööö” ja sit samaan aikaan  ajattelen jotain tilastoja. Ja nyt  huomaan, et kun  puhun tätä niin mulla on ihan tosi ahdistunut olo, koska… 

Akunna: Eli mentiinkö epämukavuusalueelle? 

Susi: Joo siis nyt mulla on niin semmonen “ niin sanon jotain väärin”. [naurahtaa] Mut siis siinä on just semmosii tunteita et vaikka  tiedän, et “okei nyt me tehdään tätä häirintäohjeistusta, mikä on sitä varten et meillä on kaikilla tiedossa systeemit, minkä mukaan me toimitaan”. Mut sit mul saattaa olla vaik semmonen fiilis, et mitä jos joku nyt vaikka nimeää jonkun teon, et mitä  ite olisin voinut tehdäTos tulee just se, et  syyllistyn jo valmiiksi. Jsit mulla tulee semmonen, et nyt tää ei kuitenkaan sai blokata sitä et me tehdään tää homma mikä meidän pitää tehdä ja mistä on hyötyä meille kaikille. 

Akunna: Nyt kun  mietit tätä asiaa vähän reflektoit, niin sähän huomaat tosi paljon eri aspektei, erilaisia tunteita, jotka on noussu pintaan. 

Susi: Joo ja sellain, et nyt tässä on jotain outoi tunteita, et “äh, voitaisko me mennä jotenkin vaan vähän ohi tästä”, mut sit samaan aikaan tietää, että parempi nyt jotenkin pysähtyä ja käydä asia loppuun saakka. 

Akunna: Mut mun mielestä toi oli tosi hyvä, et  sanoit just, että siin tulee niin paljon erilaisia tunteita. Se voi olla pelkoo. Se voi olla ahdistusta. Se voi olla häpeää. Se voi olla… Sellasii tunteita, mitä ihminen ei halua tuntea ollenkaan, vaan haluaa heti pois. 

Susi: Joo ja siis kyl me halutaan lähtökohtasesti tuntee ittemme hyviks ihmisiks. 

Akunna: Toivotaan tietysti, että kaikki turvallisesti pääsevät epämukavuusalueelle, jossa voi tapahtua oppimista, mutta kuten sanottu: todella vaikeaa! Mutta me halutaan ehkä kannustaa ihmisiä silti tekemään se. Okei! Kiitos paljon kuuntelusta. Tämän podcastin on toimittanut RKI. Mun nimi on Akunna Onwen. 

Susi: Ja  oon Susi Nousiainen. Kiitos ja näkemiin! 

Font Resize