Skip to content

Mistä katson maailmaa? — Kehollisuus

Akunna: Hei, ja tervetuloa Mistä katson maailmaa –podcastin seitsemänteen jaksoon. Mun nimi on Akunna.  

Susi: Ja mun nimi on Susi. Täs podcastissa me käsitellään positiota eri näkökulmista, puhutaan omasta positiosta ja sen tutkimisen tärkeydestä, kuten myös etuoikeuksista, tilan antamisesta, oppimisesta ja mokaamisesta.  

Akunna: Tämän jakson aiheena meillä on kehollisuus ja valtarakenteet.   

Susi: Tervetuloa messiin. Paitsi että. Me voitais heittää meidän vakkarikysymys. Mistä sä katsot maailmaa tänään?  

Akunna: Mä varmaan katon maailmaa mun niinkun kyvykkyyden ja toimintakyvyn näkökulmasta. Et mul on tosi korkea toimintakyky. Mä oon miettiny sitä tosi paljon myös viime aikoina että on aika etuoikeutettu siinäkin näkökulmassa. Mites sinä Susi, mistä sä katsot maailmaa tänään?  

Susi:  katon maailmaa tänään ehkä ei-helsinkiläisen ihmisen näkökulmasta.  oon miettiny paljon sitä, miten paljon ihmisillä – no mun tapauksessa  oon miettiny et miten paljon nuorilla – on mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin ja nuorisotiloihin ja mediakasvatukseen ja tiedonhakuun ja kaikenlaisiin palveluihin. Ja miettiny paljon niinkun Helsinki-keskeisyyttä ja siihen liittyviä asioita ja monimutkaisia juttuja. Eli ei-helsinkiläisen ihmisen näkökulmasta katson nyt.  

Akunna: Eli tänään meillä on siis aiheena kehollisuus ja valtarakenteet. Mitä me tarkotetaan kun me puhutaan kehollisuudesta?   

Susi: Me oikeestaan tarkotetaan ihan normaaleja asioita et miten me aistitaan maailmaa keholla. Ja sit kun me puhutaan asioista sanoilla, niin sanat on sanoja, mut ei ne nyt kokonaan kuvaa niitä asioita mitä me tunnetaan kropassa ja mitä me aistitaan. Et ei sen välttämättä tarvii olla sen monimutkasempaa.   

Akunna: Sit mä oon ite miettiny tosi paljon niinku tietoa. Miten me ajatellaan niinku tiedosta et se on semmosta, kun miettii et se on niinku faktoja esimerkiksi. Mut sit mä koen et on paljon sellasta niinku kehollista tietoa mistä ei niin paljon puhuta edes.  

Susi: Joo, joo. Tai et sitä jotenkin pitää itsestään selvyytenä. Mä oon myös huomannu sen et välillä kuvittelee et kaikilla ois samaa kehollista tietoa vaikka ei ole.   

Akunna: Joo ja mä itse, mustana naisena totta kai, mulla on myös musta keho johon reagoidaan tosi eri tavalla kuin valkoisiin kehoihin. Niin mullon myös ehkä semmonen perspektiivi siihen kehollisuuteen joka liittyy siihen mun positioon.   

Susi: Joo, ja tohon liittyy varmaan tosi monet asiat, esimerkiksi ikä vaikuttaa siihen miten sun kehoon suhtaudutaan. Sukupuoli on varmaan semmonen mikä vaikuttaa ihan sikana. Koska jos ajattelee, vaikka millä kadulla  voit kävellä pimeän tultua. Sul saattaa olla kehollista ihan eri tietoa siitä, jos  olet nainen tai jos  olet mies. Tai vaik et minkä terassin ohi kävellessä sulle huudetaan tai et  voit tuntee olosi turvalliseksi. Tommosissa… tai no noi on jotenkin tosi tommosii rajuja esimerkkejä, mut ehkä niiden avulla tulee jotenkin esille.  

Akunna: Mmm.  

Susi: Mut siis mä tarkotan, on semmosia pienempiäkin ja arkisempiakin tilanteita.   

Akunna: Niinpä et se kehollinen tieto on kuitenkin ihan niinku ihan oikeaa tietoa.   

Susi: Joo.   

Akunna: Ja se myös vaikuttaa tosi moneen eri asiaan. Ehkä mä oon huomannu ite just sitä et mä oon aika hypertietoinen mun omasta ympäristöstä ihan sama mihin mä meen, niissä tiloissa missä mä oon. Ja esimerkiksi tää et miten ihmiset katsoo mua, niin senkin ehkä huomaa ihan niinku eri lailla sitten myös välillä. Niinku itseki huomaa et vaikka muuttaa omaa katsetta ihmisiä kohtaan empaattisemmaksi tai ymmärtäväisemmäksi tai yrittää näyttää sil keholla asioita, joita ei ehkä niinku sano suoraan.   

Susi: Mä mietin et me varmaan niinku myös kasvattajina ja aikuisina kasvatetaan lapsia ihan pienestä lähtien sellaseen samanlaiseen keholliseen tavallaan hiljaiseen tietoon, mitä meillä itsellä on. Mikä voi olla tosi hyvä asia. Ja se on sellasta hiljaista, ei sanallista niinku tiedon välittämistä ja kasvattamista. Mut jos siihen liittyy just jotain semmosia vaikka “tyttöjen kuuluu olla hiljaa silloin kun puhutaan oikeista asioista”. En mä tiiä mikä tää esimerkki oli. Mut siis, tommosii mitkä ei välttämättä sit nykypäivänä enää oikein toimi tai oo kiva juttu. Niin sit siin saattaa itekin feilata kyl. Mä mietin ainakin ite aikuisena et kun mä oon pikkulasten kanssa, et miten mä katon lapsia: et katonko mä joitain semmosella niinku suoremmin, niinku automaattisesti hymyillen. Onko joidenkin lasten kanssa vaik semmosia asioita mihin mä takerrun kiinni et mun pitää käsitellä tää asia ite, ja sit vasta niinku hymyilen? Koska tommoset varmasti jää ihan pienestä asti ihmisten kehoon tommoset asiat.  

Akunna: Joo noissa on varmasti myös kyse siitä että eri positioissa olevilla ihmisillä on niinku ihan eri pääsy myös tuntee sitä kehollisuutta. Että onko se niin vaikka että joku joka näyttää vaikka normista poikkeavalta, ihan sama millä tavalla näyttää normista poikkeavalta, niin miten heitä vaikka katsotaan kadulla. Tai miten heille tulee eteen esimerkiksi tilanteita joissa tuntuu kehossa et mun ei pitäis nyt olla täällä.   

Susi: Niin tai just koululuokassa vaik että ottaakohan ne mut jotenkin, tai et pitääköhän mun tehä hirveesti töitä et mä pääsen mukaan porukkaan. Tai jotenkin todistaa olevani hyvä tyyppi.   

Akunna haluisin ehkä puhuu siitä että, aikasemmin täs sanoinkin, et mun mielestä tällanen kehollinen tieto on oikeaa tietoa. Mut et miten niinku, mitä mieltä  oot siitä jos me kuitenkin sanotaan vaikka eri juttujakun mitä me tunnetaan joissain tilanteissa. Mitä usein tapahtuu, et me sanotaan vaikka et “Hei, mullon kaikki ihan ok”, vaikka ei oliskaan. Vaikka ois suurikin kehollinen kokemus et vaikka pelottaa ja tärisee niinku ihmiselle voi käydä. Niin sit kuitenkin me voidaan sanoo vaikka et hei  oon ihan ookoo, ei tarvii välittää. Vaikka me tunnetaan tosi vahvasti keholla sellain 

Susi: Totta.  

Akunna: Et kyllähän se kehollinen tieto on niinkun ihan yhtä validia, kun joku muu tieto.   

Susi: Niin ja se kehollista tommosta on hankala myös jotenkin välillä pukea sanoiksi. Et ei läheskään kaikki keholliset kokemukset tuu jotenkin semmoseksiettä “Nyt minun on nälkä” tai “Nyt en ole ihan turvassa, tarvitsisin halauksen”.   

Akunna: Niin ne voi olla aika epämääräisiäkin, niinku tuntemuksia jotka on vaikea myös paikantaa välillä et mistä ne johtuu. Mut jos me niinku mietitään esim sitä että ihmisellä voi olla tosi kehollinen kokemus jostain tilanteesta, ja toinen ihminen on käynyt sen täysin saman tilanteen läpi mut niin, et ei ole samaa kehollista kokemusta.   

Susi: Toi on itse asiassa paha koska monesti kun me puhutaan vähemmistöistä, erityisesti semmosista vähemmistöistä jotka asetetaan syrjinnän kohteeksi usein, niin niissä keskusteluissa välillä – siis korostan, kun semmonen kuuntelemisen ja dialogisuuden halu puuttuu – niin silloin voi tulla semmosia et kun ihmiset sanoo että mulla on tää kokemus. Ja kehollisesti jotain, vaikka et ei ole hyvä olla tai ei ole turvallinen olla, mut sitten toiset ihmiset kenellä ei oo sitä samaa kokemusta sanoo, että “No itse en kyllä kokenut tuota samaa kokemusta jonka  koit, että se ei ole oikea, se on vaan sun fiilis”. Silloin mun mielestä on tosi hankalaa, koska silloin se kehollinen totuus sivuutetaan kokonaan.  en tiiä mitä sille pitäis tehdä mutta…  

Akunna: Mut ehkä me tullaan takas siihen kuuntelemisen tärkeyteen myös. Että koska vaikka mulla ja sulla on täysin eri positiot, ja meil voi olla eri kokemus siitä tilanteesta, niin se että mä kuuntelen kuitenkin et okei. Ja oon sellain et se sun kokemus on validi, samoin kuin se mun, mut me vaan nähdään tää asia eri valossa. Koska meil on eri näkökulmat siihen.  

Susi: Niin, et mein ei ehkä tarvii käydä tappelee siitä et mikä on totuus siitä tilanteesta joka me ollaan koettu omien kehojemme kautta. Mut jos sä tyyliin näät että mä vaikka en oo tulossa siihen mestaan enää uudestaan, koska se mun kokemus on ollut niin hajottava, niin sä voit päättää kuunnella mua ja ehkä kysyy et “Mitä sä tarttisit et sä voit olla täällä?”  

AkunnaJep. Ja just se että sen kautta et me käydään siit dialogia ja varmasti myös niin että ei aina myöskään, jos on vaikka joku ihminen tuntee kehollisesti jonkun epämukavuuden tai tuntee epäturvallisuuden tunteen, niin  en voi vaatia heitä selittämään sitä auki mulle.   

Susi: Niin.  

Akunna: Vaan mä voin olla sillein et “Okei, tää oli epäturvallinen”. Piste.  

Susi: Okei.   

Akunna: Mun ei tarvii sitä lähtee haastaa edes.   

Susi: Niin toi et ottaa sen niinku tosissaan! Ettei oo sellain et jos puet tarpeeksi vakuuttavasti sanoiksi niin sitten uskon.   

Akunna: Mun ei tarvii siinä kohtaa olla sellain et “Aa ei must tuntunu tolta”, vaan mä voin olla et “Susta tuntu tolta. Kiitos et sä kerrot, nyt mä voin ottaa tän huomioon tässä tilanteessa ja voidaan mennä eteenpäin”.   

Susi: Okei. (tauko) Mä olin jotenkin tollein et okei. Mut siis toi on jotenkin tommonen perus hyväksyntä. Mut mä näen ite ainakin et toi voi olla tosi vaikeaa myös niissä tilanteissa.   

Akunna: Joo ja mä uskon et se on sellanen asia mitä kannattaakin harjoitella. Jotenkin. Koska useinhan se mitä mein keho ja keholliset tuntemukset ilmaisee meille, niin se voi olla tosi hyödyllistä. Niinku varsinkin jos on kyse epäturvallisesta tilanteesta niin sun keho kertoo sulle: “Hei, sinä et ole turvassa. Poistu”.   

Susi: Niin, niin.  

Akunna: Ja se voi olla hyödyllistä jos on vaik väkivallan uhkaa tai jotain tällasta. Niinkun oikeaa vaaraa, niin meidän kehohan ja meidän aivot on myös suunnattu siihen et ne suojelee meitä.   

Susi: Niin. Niin, et ehkä kehon kuunteleminen voi olla myös semmonen asia mitä itsensä kanssa myös kannattaa treenata. Mutta sitten…mitä me puhuttiin. Jotenkin huomioida myös se, että meillä on eri kokemuksia kehomme kautta, eri kokemuksia samoista tilanteista.   

Akunna: Ja niitä voi kunnioittaa, vaikka mul ois eri kokemus kun sulla. Ja  voin silti kunnioittaa sitä sun kehollista kokemusta. Ja ottaa sen tosissani, sen sijaan että  en uskois sua. Koska mistä  voin ees tietää, miltä sun kehossa olo tuntuu. Ja must tuntuu että me ollaan niin jotenkin erkaannuttu myös meidän niinku omasta kehosta, et sen takii ne ehkä onkin niin vaikeita ne jotenkin eet aa, mul tuntui vaikka vatsassa toi.  

Susi: Mm-mm.  

Akunna: Ja toinen on sellain et aa, mil tavalla se tuntu vatsassa. Ja toinen on et tosi vaikee selittää. Mut et tunnen tän tunteen niinku mun sisällä, mut mullei oo sillä ehkä ees määritelmää tai sanaa.   

Susi: Joo. Tää jotenkin… mä en oikein tiiä mitä pitäis sanoo mut mä jään ehkä miettimään tätä tosta äskeisestä keskustelusta.  

Akunna: Me voitais ehkä mennä mein päivän tehtävään.  

Susi: Joo mennään vaan, se on hyvä.  

Akunna: Eli jokaisessa meidän podcastissa me ollaan haluttu antaa myös meidän kuuntelijoille yksi tehtävä mein aiheeseen liittyen.   

Susi: Ja tässä se tulee!  

Akunna: Eli tässä jaksossa sun tehtävänä on: kiinnitä huomiota siihen, miltä sun kehossa tuntuu eri paikoissa. Esimerkiksi kaupassa, eri puistoissa tai eri kaduilla. Ja missä on rentoa ja turvallista, ja missä sä vähän mietin niinku et okei, mikä tää fiilis on. Mikä tää fiilis on.  

Susi: Ja jotta tästä tulis sellainen jotakuinkin positiivinen fiilis, niin sit mä haluisin sanoa vielä bonusjutun. Et sit voisit miettiä sitä, mitkä on sellaisia alueita tai paikkoja missä sulla on helppo olla kehossasi. Ja missä sä tunnet esimerkiksi kuuluvuutta. Ja missä sul on semmonen turvallinen olo et nyt kun mä kävelen täällä, mä koen että mä saan olla täällä, ihmiset haluaa että mä oon täällä. Mulla on hyvä olla täällä. Kiitos tästä.  

Akunna: Joo, kiitos kuuntelusta. Tämän podcastin on toimittanut RKI. Mun nimi on Akunna.  

Susi: Mun nimi on Susi. Ja palataan taas!  

Akunna: Moikka!  

Susi: Moro! 

Font Resize