Skip to content

Miten solidaarisuutta tehdään? — Jakso 1.

[hieman kaikuva ääni] Miten solidaarisuutta tehdään? 
[nuorekas jingle] 
Julianna: Tässä podcastissa opit, mitä on solidaarisuus, minkälaisia mahdollisuuksia on tehdä solidaarisuusprojekteja ja mistä saada rahaa. Tämän podcastin toimitan minä, Julianna Brandt, ja Rauhankasvatusinstituutti. Kuuntelet Miten solidaarisuutta tehdään? -podcastia.  
 
Tässä ensimmäisessä jaksossa kuulette meidän haastattelun Tiia-Mari Tervaharjun kanssa. Puhutaan meidän solidaarisuusprojektista ja siihen liittyvistä asioista. Merkintöjä solidaarisuudesta osiossa on puolestaan esseisti Pontus Purokurun pohdintaa solidaarisuudesta ja välittämisestä.  

Faktaboksi: Eli mikä Euroopan solidaarisuusprojekti?  
Euroopan solidaarisuusprojekti on sellainen hanke, jossa sen projektin tulee liittyä jollakin tavalla solidaarisuuteen. Sinne voi hakea kaikki tyypit iältään 18–30-vuotiaita ja haette ryhmänä, jonka koko on vähintään 5 henkeä. Projektin kesto tulee olla 2–12 kuukautta ja hakuajat on 3 kertaa vuodessa.  

[jingle] 
Julianna: Tervetuloa Tiia-Mari tänne mun podcastiin! Nyt koska korona-times niin ei olla missään fancyssa studiossa, vaan ollaan mun makkarissa sängyn päällä. Niin, mut Tiia-Mari, haluat  kertoa itsestäs, et kuka  oot 

Tiia-Mari: No  oon Tiia-Mari Tervaharju.  opiskelen varhaiskasvatusta tuolla Tampereen yliopistossa ja sivuaineena luen kestävää kehitystä siellä. Ja  oon tässä haastateltavana, koska oon mukana tässä meidän solidaarisuusprojektissa, jonka tavoitteena on löytää uusia keinoja ilmastotunteiden käsittelyyn erilaisten taiteen ilmaisulajien kautta, tämmöissessä avoimessa ryhmässä.  

Julianna: Joo, kehitteillä on ja pitkälle kehitelty on tämmöinen vertaistukiryhmä ihmisille, jotka haluaa käsitellä ilmastotunteita ja sitä kaikkea kirjoa, mikä siihen liittyy. Ja nimenomaan niin kuin taiteen keinoin, koska haluttiin tarjota ehkä erilainen foorumi, kun vaan pelkkä sellainen dialogi- ja keskusteluryhmä, mitä toki tottakai käydään myös näissä työpajoissa.  

Tiia-Mari:  oon itse sellaisessa Carbon Conversations -ryhmässä yliopistolla, se on tavallaan sellainen dialoginen ryhmä, jonka tarkoituksena on pienentää hiilijalanjälkeä ja samalla käsitellä näitä ilmastotunteita, niin jotenkin oon sitä kautta ehkä itse alkanut vähän uudella tavalla miettiä niitä tai jäsentelemään niitä ilmastotunteita sillei vähän erilailla, et ne ei välttämättä edes oo kaikki pelkästään negatiivisia, vaan ne voi olla myös vaikka sellaista yhteisöllisyyttä ja toiveikkuutta ja muuta tällaista.  

Julianna: Muistatko kun  mainitsit tossa, että silloin kun aloit kiinnostua ilmastoasioista niin oot  aina jollain tasolla ollut kiinnostunut?  

Tiia-Maria: Kyllä  tavallaan varmaan jossain määrin aina kiinnostunut ja oon ollut aika hippi varsinkin nuorempana. Mutta varsinkin  luulen, että nyt sen jälkeen, kun pari vuotta sitten aloin opiskelemaan tuolla Tampereen yliopistossa, niin jotenkin tuntui, että sieltä on löytynyt, tai ensinnäkin se, että kun on alkanut opiskelemaan siellä ja saanut sen opiskelun kautta tosi paljon semmosta, oppinut sellaista kriittistä ajattelua. Mutta sieltä on myös löytynyt jotenkin tosi tiivis akateeminen yhteisö, joka tavallaan pyrkii ajamaan noita ilmastoasioista, että siellä on aika paljonkin tulevia opettajia, jotka yhdessä pyrkii miettimään, miten kasvatuksella pystyis vastaamaan siihen.  luulen, että siihen minkä takia meidänkin tiedekunnassa niitä asioita on sitten alettu miettimään, koska tää ei näy meidän opetuksessa, ainakaan Tampereen yliopistossa, niin meidän opetussuunnitelmassa ei ihan hirveästi näy edes ympäristökasvatusta, saati sitten ilmastokasvatusta, että  en muista että meillä olisi mainittu ilmastonmuutosta, kun ihan ehkä sillein yhden käden sormilla laskettuna. Mutta  luulen, että se on siitä tarpeesta syntynyt se, että meidän opiskelijat on sitten itse alkanut toimimaan sen puolesta.  

Julianna: Jep! Ja just tuo, että kun mietitään nyt tää meidänkin prokkis, ilmastotunteet ja taide, meillekään ei välttämättä nuorena tai lapsena kasvatettu ilmastotietoisesti, että se on tullut jotenkin myöhemmin myös omalle itselle. Ja just sen takia rupeaa miettimään, että aaakoska meidänkin toiminta tulee olemaan sitten avointa kaikille, niin tavallaan minkähän ikäisiä ihmisiä sinne tulee? Onko mikään sukupolvi saanut vielä tarpeeksi eväitä ilmastonmuutoksen käsittelyyn? 
 
Tiia-Mari: Joo siis  luulen, että kyllä siinä varmasti jossain määrin näkyy semmoiset sukupolvikokemukset esim. vielä meitä nuorempien tyyppien sukupolvikokemukseen sisältyy aika hurjiakin juttuja, jotenkin sillei että on kasvettu ilmastoliikkeen aikana, koska meillä taas ehkä liittyy semmonen puhumattomuus, ja sellainen että me ollaan tiedetty lapsesta saakka, että tyyliin maailman loppu tulee [naurahdus], ja sitten siitä ei oo tyyliin puhuttu mitään [hämmentynyttä naurua molemmilta] tai sillei jotenkin, että se on aika hitsin ahdistava juttu, että jotenkin se on aika kiinnostava seurata tässä ajassa sitä, kun siitä oikeesti puhutaan ensimmäistä kertaa ehkä sillei arkikeskustelussa.  
Julianna: Jep! Itseasiassa tähän ylipäätään rahoitukseen, kun tämä podcast kertoo ylipäätään solidaarisuusprojekteista, jotka on siis EU:n alaisia tai Opetushallitukselta haettavia rahoja ja nuorten ryhmä, jossa on ainakin 5 henkilöä, nuorilla tarkoitetaan tässä 18–30-vuotiaita tyyppejä, joilla on joku solidaarisuutta edistävä projekti-idea, jota halutaan lähteä toteuttamaan. Ja tässä nyt ollaan kuvattu vähän mitä se meillä oli, mutta ootko  Tiia ennen itse hakenut EU:lta mitään rahaa, vai oliks tää eka kerta?  

Tiia-Mari: Oli ihan eka kerta, tai en oo hakenut. Ja se tuli sillei jotenkin, että kyllä innostuin heti, kun Julianna laittoi mulle viestiä, että kiinnostaako lähteä tällaiseen projektiin mukaan, niin tuli heti sellainen, että jes! Todellakin! Mutta myös sellainen, että kuulostaa hirveen sellaselta viralliselta ja Euroopan komissio, jotenkin sellaiselta [Juliannan naurua], että apua että  en tiedä yhtään mistään mitään, mutta tota kyl se siitä sitten kun sitä on vaan pohtinut ja työstänyt, niin se on alkanut sillei vähän saamaan sitä hahmoa, ja ehkä se ei oo ihan niin abtraktia, kun mitä silloin aluksi ajatteli.  

Julianna: Niin, jepitellä oli kans ensimmäinen kerta kun hain EU rahaa, että vaikka on tehnyt järjestötöitä ja näin, niin  oon ollut se rivityöntekijä, joka on kouluttanut niissä haetuissa hankkeissa, mutta  en oo ollut se joka on hakenut niitä rahoja. Ja se oli kyllä itselle tosi jännittävää, ja nyt jälkikäteen vinkkinä kaikille, ehkä tämmöisenä ensimmäisenä konkreettisena vinkkinä ainakin mitä itse voisin sanoa, niin jakakaa sitä  hakemuksen kirjoittamisen vastuuta. Se on ihan doable, se hakemus, mutta se on myös aika vaikee. Tai jotenkin siinä oli aika vaikeita sellaisia kysymyksiä, jotka usein toisti itseään. Mutta se johtuu vaan sen hakemuksen pisteytyksestä, koska kuulemma jokainen kohta pisteytetään aina erikseen. Eli tavallaan sen takia ne kysymykset tavallaan toistaa itseään, mutta ainakin omalta kohdalta jo tähän väliin vinkkinä, että oli teidän ryhmässä 5 tai enemmän, niin koittakaa jotenkin jakaa sitä kirjoitusvastuuta ryhmän kesken, koska se on aika iso paketti itse koittaa vetää.  

Tiia-Mari: Joo. 

Julianna: Nyt kun mietitään ylipäätään tätä meidän hankkeen kaarta, tai oikeastaan meidän hakemuksen kaarta, niin mikä siinä oli sun mielestä kaikkein haastavinta?  

Tiia-Mari: No tota luulen, että varmaan ehkä aluksi sellainen, oli jotenkin vaikea hahmottaa sitä muotoa. Että mitä tästä tulee, ja mitä tästä voi tulla, ja mitä kaikkia mahdollisuuksia, mihin pitäisi tarttua ensimmäisenä, että se tuntuu jotenkin vähän haastavalta. Sitten toisaalta ehkä sen idean rajaaminen tuntui vaikealta, tai tosi vaikealta. Kun oli niin paljon ideoita [Julianna nauraa hiljaa taustalla] sellaisia aika abstrakteja, niin se oli ehkä hankalaa. Ja  luulen ehkä tää poikkeustilanne, että ei oikein ollut mahdollisuutta nähdä ja sillei istua alas ja brainstormailla yhdessä nitä juttuja, niin se oli ehkä vähän hankala järjestää. 

Julianna: Mmm [myönteinen hymähdys]  
Tiia-Mari: Joo ja ehkä se viestiminen saattaa olla vähän vaikeaa jonkun whatsappin kautta vaan laittaa sellasia, kun ne saattaa vaan hukkua ne viestit sinne ja vähän sellasta hässäkkää siinä.  

Julianna: Mm, että ehkä myös tässä, itse voisin sanoa vinkkinä, että kandee ehkä olla monta, tavallaan sanoisin, että kannattaa olla monta viestintäkanavaa, ehkä whatsapp sillee nopeille asioille, sit meilläkin Facebook-ryhmä sellaisille jotenkin ilmoitusluontoisille asioille ja ainakin se meidän kohdalla toimi tosi hyvin. Mutta myös se, että jos poikkeusaika, toivottavasti ei, mutta jos kestää kauemmin, niin myöskin meidän prokkis esimerkkinä siitä, että  voit saattaa sen koko projektin alusta loppuun myös näkemättä ketään fyysisesti [Tiiia-Mari sanoo niin]. Se on lohdullista. Se on myös vähän turrhauttavaa, mutta se on mahdollista. 

Julianna: Mitkä oli sun ensimmäiset innostusajatukset, kun  laitoin sulle vaan sellaista sekavaa pitkää viestiä 

Tiia-Mari: No siis, olin kyllä tosi innostunut ja  tykkään kauheasti tehä ylipäätään, ja musta on kauhean ihana löytää uusia tapoja vaikuttaa, sit varsinkin, kun kokoustettiin ekaa kertaa sen Zoomin kautta, niin tuli jotenkin sellainen ei vitsi ihan mahtava porukka ja jotenkin tosi hyvä meininki.  

JuliannaJep, toikin ehkä just toi aiheen rajaaminen tulee kans olemaan kaikille nyt, jotka miettii ja pohtii omaa prokkista niin, joo se oli ehkä sellainen haastava, tai tavallaan, koska haluaisi tehdä kaiken jotenkin kerralla, mutta meillekin noissa perehdytysmatskuissa sanottiin, että yhden hankeen ei tarvitse pelastaa koko maailmaa, tai sillein, että on myös ok hakea uudestaan.  

Tiia-Mari: Sellaisia pieniä askeleita.  

Julianna: Niin! Ja sitten kans on tärkeää, että on sellainen hyvä porukka tekemässä sitä. Ja  joka kokosin ton alun perin ton porukan, niin tiesin alun perin ne, keitä  siihen kysyin, mutta sitten taas siinä kävi sellainen lumipalloefekti, että ihmiset kysy jotain niiden frendejä ja sit meitä olikin, oliko meitä 7 vai 8. Mutta kuitenkin, oli jotenkin siistiä, että siinä myös tutustuu ihmisiin [Tiia-Mari: Joo] aika tollain [naurua] rytinällä. Ja sillei “Moi kaikki, en oo ikinä tavannut sua, mutta voisitko kirjoittaa tämän kohdan.  

Tiia-Mari: Niinpä, joo, ihan tosi hauskaa. Meilläkin oli hirveen ihana huomata, että oli tosi erilaisia osaamisalueita jotenkin kaikilla, että on akateemista taustaa ja sitten on sellaista käytännön kokemusta erilaisista jutuista ja osalla on enemmän ohjaamiskokemusta ja osalla vähemmän, ja jotenkin tosi erilaisia myös kiinnostuksen kohteita, että osa on perehtynyt johonkin permakulttuuri-teemoihin tai kestävään kehitykseen tai ekologiseen vaatemuotoiluun tai kuvikseen tai vaikka mihin. Niin, jotenkin tosi hauskaa, että jos on semmonen ryhmä missä on erilaisia tyyppejä ja erilaisia osaamisalueita ja sitten myös saa hauskasti eri näkökulmia myös siihen suunnitteluun ja sillei tosi semmosia raikkaita ideoita.  

Julianna: Niin sanoit, vielä tossa aiemmin, että oot käynyt ja kävit paljon erilaisia tunteita läpi, niinkuin varmaan me kaikki [naurahtaa], jotka tätä hakemusta tehtiin ja idea saatiin niin, millaisia tunteita tai menikö sulla jotenkin ääripäähän?  

Tiia-Mari: Joo, mulla oli sellainen kunnon kriisi jotenkin siinä siis sillei ihan hyvällä tavalla. Tavallaan siinä kun  pyysit mua tohon projektiin mukaan ja sitten mulla tuli se innostuminen ja kaikkea ideoita paljon joo, mutta sitten tuli myös tosi jännä sellainen ikään kuin kriisi siitä, ehkä siitä taidepuolesta, että  oon osallistunut kaikenmaailman taidepajahommeleihin ja kaikkea tällästämut sit mulla tuli siinä tosi vahva epävarmuus siitä, että oonko  itse tarpeeksi taiteilija, ja voinko ohjata taiteellista toimintaa. Tai joku tällainen tosi jännä sellainen riittämättömyyden tunne, että onks musta tähän ja esitänkö  vaan, että tiedän jostain jotain, tai jotain tällaista. Mutta sitten se oli mös hirveen hyvä kannustin siihen, että haastan sellaisia omia keloja, mitkä on niin kuin selkeesti ollut tosi pitkään. Niin sitten jotenkin tuntu, että pääsi tosi hyvin käsiksi johonkin sellaseen tosi diippiin, sellaiseen lukkoon, ja psyty purkamaan sitä sillei, että hei eää eihän tässä ensinnäkään testata mitään mun taiteilijuutta tällä projektilla, [Julianna naurahtaa] ja myöskin se, että kun projektissa on just se ajatus, että niin kun on siisti päästä haastamaan itseäään ja tekemään uusia juttuja vähän niin kuin oman mukavuusalueensa ulkopuolella, ja sitten myöskin kun tää on kuitenkin nuorille suunnattu projekti, niin ihan väistämättä kaikilla ei voi olla sellaista tosi pitkää työkokemusta, niin kun kymmenien vuosien työkokemusta jostain taidekasvattajan urasta tai muuta. 

Julianna: Niin, noi ryhmät tulee olemaan meille vetäjille sellaisia, että me voidaan sanoa, että “Moi me ei olla koskaan ennen oltu tässä roolissa,” niin kuin myöskin, että sinne ei tulisi niitä sellaisia hierarkisia ajatuksia siitä, että on noi tyypit ja sitten on me.  

Tiia-Mari: Niin, sepä se! 

Julianna: No tosiaan, nämä on nuorten tekemiä prokkiksia ja nuorilta nuorille, tai nuorilta kaikille. Miksi sun mielestä nuorten kannattais tarttua esim. Tämmöseen rahotukseen ja lähteä tekemään? No siis, mun mielestä tää on kauhean hyvä tapa vaikuttaa ylipäätään, tai mun mielestä on tärkeää ihan kaikkien kelailla niitä asioita, että mitkä on niinkun mun mielestä sellaisia epäkohtia tässä yhteiskunnassa, ja mikä mulle on tärkeetä, ja millaista maailmaa haluu olla luomassa. Se on jotenkin tärekää käydä niitä keloja ja mun mielestä tää on aika hyvä tapa vaikuttaa. Tää oli kuitenkin, vaikka toki haastava se hakemuksen tekeminen sillei, varsinkin kun meillä oli ehkä aika lyhyt aikataulu missä me tehtiin se sillei muutama viikko [naurua]. 

Julianna: Vinkki myös tähän kohtaan, että mehän teimme tämän. Se on myös mahdollista vetää tämä jossain missä alle kahdessa viikossa, puolessatoista viikossa. Mutta suosittelemme varmasti koko ryhmän puolesta, että jos teillä on mahdollista, niin aloittakaa esim. Kuukautta aiemmin, tai jotain.  

Tiia-Mari: Joo, mutta siihen nähden kuitenkin aika semmonen matalan kynnyksen homma ja jotenkin tällä rahoituksella ei vaadita sitä, että olis joku tosi pitkä koulutus tai vuosien pätevyys jossain, vaan että nimenomaan semmosta nuorten näkökulmasta tuotettua. Että ei tarvitse olla mikään tutkija tai opettaja toteuttaakseen tällästä toimintaa [Julianna hymähtää myöntävästi]. Tai just kun vaikka puhuttiin siitä Greta Thunbergista ja tämmösestä ilmastoliikkeestä, niin tää on jotenkin kiinnostava aika siinä, että tää on tavallaan sillei semmosta nuorten aikaa, että nuorten ääni pääsee kuuluviin ihan eri tavalla, kun aikaisemmin. 

Julianna: Ja sitten samaan aikaan kyllä tässä myös tällein 26-vuotiaana oppi ekaa kertaa tällaisesta hankehakemuskielestä ja siitä on varmasti hyötyä. Musta tuol oli sulta tosi hyvin sanottu, että nuorten ääni tulee nyt myös erityisesti tässä ilmastoliikkeessä kuuluviin. Mistä  sanoisit, että nuoret voisi saada rohkeutta tulla tällaisiin projekteihin tai saada sitä ääntä kuuluviin? 

Tiia-Mari: No,  luulen, että siinä helpottaa tosi paljon se, että jos on semmoinen oikeesti tosi hyvä ryhmä ja jotenkin sellanen, että on ensinnäkin, että se jakaantuu se vastuu sillee fiksusti, että on useampi tyyppi, joka on jotenkin sitoutunut ja motivoitunut ja tällein, niin se on tosi tärkeetä, ettei se kasaudu kenenkään yksittäisten tyyppien harteille vaan, että tehdään oikeasti yhdessä. Ja, mä luulen, että helpottaa tosi paljon se, että jos just niinku ottaa oikeesti aikaa siihen, että miettii ne tavoitteet ja, että miten niitä tavoitteita seurataan, ikään kuin tuloksia seurataan. Niin jotenkin, että ottaa oikeesti sen ajan sille, että se on selkee omassa mielessä, että mitä tässä ollaan tekemässä. Mietin vielä tota, että minkä takia tää on tärkee tehdä, niin mun mielestä se on hirveen ihana, että myöskin haastetaan sitä, että mistä positiosta sitä kulttuuria ja toimintaa tuotetaanettä nuoretkin ihmiset pääsee, ja semmonen representaatio, ajatus, että kaikenlaiset ihmiset pääsee tuottamaan sitä yhteistä kulttuuria ja sitä, mitä itse kokee tärkeäksi.  

Julianna: Jep, ja just sillee niinku riippumatta kuulutko vaikka vähemmistöön tai riippumatta sun koulutustasosta tai sosioekonomisesta asemasta tai muuta. Sen takia koen, että tää solidaarisuusprojekti on hyvä, koska tää on nimenomaan oikeasti kaikille. Ja se meidän toimintamalli on just semmonen turvallisempi tila ja rohkeasti puhutaan myös sen puolesta.  

Tiia-Mari: Niinpä! 

Julianna: Onko sulla vielä jotain terveisiä meidän nuorille projektinhakijoille tai muille, jotka kuuntelee? 

Tiia-Mari: En tiiämun mielestä jotenkin on ollut tosi kivaa olla työstämässä tätä projektia ja ehkä sillee, että tää on aika hauskaa, että jos ollenkaan on sellasta ideaa minkä kokee tärkeeksi, niin todellakin kannataa lähteä hakemaan esimerkiksi tätä rahoitusta. 

Julianna: Kannustan kanssa, että kannattaa lähteä hakemaan. Hakuja on 3 kertaa vuodessa, jos sua vaikka jännittää,  et uskallakaan alkuvuodesta hakea, että on hakukierroksia. Ja itselle myös ehkä semmonen kiinnostava oivallus on se, että oon ainakin huomannut mun ystävistä ketä tähän pyysin, esim. Tiia-Mari sua, jotenkin uusia puolia.  

Tiia-Mari: Joo, ja ehkä itelläkin on ollut myöskin hankalia fiiliksiä tän projektin suhteen. Tuntuu, että itelläkin on ollut jotenkin sellainen eteenpäin liikkuva olosen suhteen, että on alkanut uudella tavalla pohtimaan niitä omia sellaisia kykyjä ja muuta, niin se on jotenkin hirveän tärkeetä sillei varsinkin kun yhdessä tehdään niin siitä saa tosi paljon voimaa myös.  

Julianna: Niinpä! Se on jotenkin tosi kutkuttavaa. [Tiia-Mari: Jep!] Että se ei oo vaan sitä, että miten paljon opin hakemuskieltä vaan että se on myös nimenomaan opin itsestäni.  

Tiia-Mari: Niin, jep 

Julianna: No mutta, kiitos Tiia-Mari ihan sikana, kun olit podcastin ensimmäisessä jaksossa. 

Tiia-Mari: Kiitos vaan sulle 

Julianna: Ja palataan taas! 
 
 
[jingle] 
Julianna: Merkintöjä solidaarisuudesta.  
Ote Pontus Purokurun teoksesta Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Esseestä Sairaus ja voima. Viimeinen essee: Voima. Välittäminen on välissä olemista eli yhteyden luomista kahden sellaisen elementin välille, jotka eivät muuten olisi yhteydessä. Se voi olla alistetun ryhmän kokemusten välittämistä tai tilan antamista toisille. Käsitteen toisessa merkityksessä välittäminen tarkoittaa suhteen ottamista, pitämistä, tekemistä ja hoivaamista, tunnetyötä, sitä, että “ välitän susta”. Välittäminen on nimi liittolaisuudelle ja sille, mitä joskus kutsuttiin solidaarisuudeksi. Se on tärkein osa poliittisen projektin rakentamista. Jotta voi luoda liittolaissuhteita ja välittää toisista, täytyy välittää itsestään ja myös omista välittäjäaineistaan.  
[jingle] 
 oon Julianna Brandt ja tämä oli “Miten solidaarisuutta tehdään?” -podcast. Kiitos kuuntelusta ja palataan, kun palataan!  
[jingle]

Font Resize