Skip to content

Miten solidaarisuutta tehdään? 4. jakso

[hieman kaikuva ääni] Miten solidaarisuutta tehdään? 
[nuorekas jingle] 

 Julianna: Tässä podcastissa opit, mitä on solidaarisuus, minkälaisia mahdollisuuksia on tehdä solidaarisuusprojekteja ja mistä saada rahaa. Tämän podcastin toimitan minä, Julianna Brandt, ja Rauhankasvatusinstituutti. Kuuntelet Miten solidaarisuutta tehdään? -podcastia. 

Podcastin viimeisessä jaksossa juhlistamme solidaarisuushankkeemme myönteistä päätöstä yhdessä Milla-Maija Saaren kanssa. Milla-Maijan kanssa puhumme siitä, että miten tähän päädyttiin ja mitä tulee tehdä tästä eteenpäin. Merkintöjä solidaarisuudesta –osiossa muistutetaan, että milloin vietetään kansainvälistä solidaarisuuden päivää.  

[jingle] 

Faktaboksi: Eli mikä Euroopan solidaarisuusprojekti?  

Euroopan solidaarisuusprojekti on sellainen hanke, jossa sen projektin tulee liittyä jollakin tavalla solidaarisuuteen. Sinne voi hakea kaikki tyypit iältään 18–30-vuotiata ja haette ryhmänä, jonka koko on vähintään 5 henkeä. Projektin kesto tulee olla kahdesta kuukaudesta kahteentoista kuukautta ja hakuajat on 3 kertaa vuodessa. 

[jingle] 

Julianna: Tervetuloa Milla-Maija Saari.  

Milla-Maija: Kiitos, kiitos paljon.  

Julianna: Haluutko  kertoo vähän enemmän, että kuka  oot ja mitä  päivinä teet?  

Milla-Maija: Joo.  oon tosiaan Tampereella asusteleva ekovaatemuotoilija. Valmistuin Hämeen ammattikorkeakoulusta tossa joulukuussa 2019. Et oon ihan valmis muotoilija-artenomi.  

Julianna: WaauOnneks olkoon! [Milla-Maija: Kiitos.] Kuulostaa hienolta.  

Milla-Maija: Joo, eli sen parissa oon sitten tehnyt itsenäisiä projekteja tällä hetkellä. Että toimin muotoilijana ja taitelijana.  

Julianna: Tosiaan nyt ilmoitusluontoinen asia meidän kuulijoille, eli  ja Milla-Maija ollaan molemmat tässä työnimellä Ilmastotunteet ja taide -työpajat. Niin juuri, oliks se torstaina, me ollaan nyt saatu myönteinen päätös OPH:ltaEli meidän toimintamme voi alkaa ja saatiin rahasumma mitä haettiin. Niin tällei perus urheilukyssä, että no miltä nyt tuntuu? [naurua]  

Milla-Maija: Siis ihan mielettömältä tuntuu, totta kai. Siis mitä puhuttiin, niin nyt tuntuu, että se meidän oma projekti, se on ihan todellista. Että se hakemushan vaati aika perusteellisen suunnitelman. [Julianna myötäilee] Ja nyt jotenkin tuntuu, että ihanaa et sitä pääsee toteuttaan myös sillä budjetilla, mitä ollaan budjetoitu. Ja jotenkin, tää pääsee etenemään. [Julianna myötäilee] Tuntuu tosi hyvältä.  

Julianna: Jep.  

Milla-Maija: Ja tosiaan kun saatiin ne hyvät pistemäärätkin. [Molemmat nauraa] Niin siitä tulee semmonen ylpee olo kaikista meidän projektin jäsenistä, että mikä panostus me kaikki annettiin siihen hakemukseen.  

Julianna: Todellakin. Et kyl oikeesti tuntuu et laitto kaiken likoon, et tavallaan ei tuntunu et vasemmalla kädellä teki sitä, vaan et me kyl oikeesti kaikki otettiin sille aikaa.  

Milla-Maija: Joo!  

Julianna: Sitouduttiin myös siihen, koska se kuitenkin tarvitsee tietenkin tämmöinen projekti niinkun kaikkien tavallaan tahtotilan.  

Milla-Maija: Niinpä, ja siinähän alussa, kun meillä oli näitä videopalavereita, niin vähän tunnusteltiin. [Julianna nauraa] Ja kyseltiin, että onko kaikki valmiita sitoutumaan.  

Julianna: Mm, jep. Mainitsit myös sen tosiasian, että saatiin tosi hyvät pisteet meidän hakemuksesta. Mistä  luulet, että se johtuu?  

Milla-Maija:  veikkaan, että meillä on jotenkin niin moninainen se ryhmä et meitä on niinkun niin moneen lähtöön. Meillä on niin erilaisia taitoja.  

Julianna: Mm. Miks sun mielestä tää meidän projekti on tärkeä?  

Milla-Maija: No täähän on ihan valtavan ainutlaatuinen. Et ei tällästä ole vielä. Ja tää ajankohta on todella täydellinen, koska jotenkin tää ainakin liippaa henkilökohtaisesti mua sillei, et jotenkin tarvii sellasta turvallista ympäristöä käsitellä niitä ilmastotunteita. [Julianna myötäilee] Et koska siihen liittyy niin erilaisia tunteita ja välttämättä niitä ei tunnista. Ja kun niitä pystyy nimenomaan käsittelemään yksin tai niinku ryhmässä. Ja koska se taide on niin mieletön alusta sellatteelle itseilmaisulle.  

Julianna: Mm, niin.  kans koen, että tää on tosi ainutlaatuinen tää. 

Milla-Maija: Mm, joo. Siis ihan mahtavaa jotenkin tehdä tätä sellatteissa niinkun avoimissa tiloissa. Ja että se on kaikille avoin ja saavutettava, keskustan läheisyydessä oleva paikka.  

Julianna: Jep ja sehän oli yksi meidän tärkeä myöskin sellainen solidaarisuusteko ja tavoite, että tuetaan tamperelaisia kulttuuritiloja, jotka on epäkaupallisia. Tavallaan et, miten monella tasolla voi myös miettiä sitä solidaarisuutta ja sitähän myös siinä hakemuksessa jotenkin haettiin. Koska tavallaan se ei ole vain, että hyödyttää meidän ryhmää. [Naurahdus] Vaan et miten tavallaan oikeesti perustella se, että tää hyödyttää kaikkia tamperelaisia, jos ne sinne työpajoihin löytää.  

Milla-Maija: Niin, joo ja tehdä just yhteistyötä Tampereen taiteentekijöiden kanssa. [Naurahdus]  

Julianna: Mm, sanoit tossa, että päädyit hankkeeseen tai projektiin sun kämppiksen kautta. Niin totamiks sulle tuli sellainen kiinnostunut olo?  

Milla-Maija: Joo, siis Tiia-Marihan oli aiemmin lähtenyt tähän projektiin mukaan. Ja veikkaan, et se tiesi, että mua saattaisi kiinnostaa tämä. Ja sitten mainitsi asiasta ja sanoi, että hei, että mieti rauhassa tätä, ei mitään paineita.  tosiaan mietin sen olikohan 1 tai 2 päivää vähän niinkun, olin siinä ekassa palaverissakin  olin vähän sellasena ylimääräsenä. [Molemmat nauraa] Katselijana siellä videon taustalla ja kuuntelin, että millasia ajatuksia siellä herää. Ja huomasin, että ahaa, että itselläkin on itseasiassa sanottavaa ja on ajatuksia tähän. Ja totesin sitten, että tottakai  lähden tähän mukaan, miks en lähtisi. [Molemmat nauraa] 

Julianna: Niin. Pitiks sun punnita jotenkin siinä myös sitä niinkun resursseja sillei jaksamisen suhteen. Tai oliks sulla semmonen, että onko mulla liian kiire, pystynkö  tähän?  

Milla-Maija: Tottakai se kävi mielessä. Koska ei sitä tiedä, että millainen elämäntilanne on vuoden päästä ja varsinkin tällaisena freelancerina just toimii. Niin voi tulla hyvinkin yllättäviä niinkun projekteja, niin.  

Julianna: Mm, mitkä  jotenki kiteyttäisit tässä vaiheessa, mitkä on jotenkin sun oma anti tai sun vahvuudet tähän projektiin?  

Milla-Maija: Hmm, niin. No siis mehän ollaan jokainen vetämässä niinkun kahta pajaa ja vähän jaettiin niitä teemoja sen mukaan, että millaisia taitoja meillä on. Ja no, itellä on ehkä suhteellisen hyvät vuorovaikutustaidot ja tykkään nimenomaan toiminnallisista projekteista. Et se on ehkä siinä semmonen vahvuus, mutta myös sitten se, että on sitä tietotaitoa, mitä tulee vaikka liikkeeseen tai tota käsitöihin, taiteeseen. Että uskon, että mulla on annettavaa niillä sektoreilla, jos voi sanoa.  [Molemmat nauraa]  

Julianna: On ne, joo. [Naurua] Ihan hyvä sana.  

Milla-Maija: Niillä niinkun osa-alueilla. [Molemmat nauraa] Ja totano sittenhän mä oon ottanut koppia siitä meidän budjetista.  

Julianna: Joo ja se oli oikeesti kyloon edelleen siitä sulle tosi kiitollinen, koska kaikki me muut oltiin vähän sillei..[Milla-Maija: pitkin hampain] [Molemmat nauraa] Jotenki sillei et, tässä huomaa myös et millaisia projekteja on itse tehnyt et kaikki on niin jotenkin, kengännauhabudjettia. Niin ei jotenkin sillei, et mihin me edes tarvitaan massia. [Julianna nauraa]  

Milla-Maija: Siis joo, toi on totta, kun jotenkin tuntuu, että ihan sama mikä projekti on, niin raha helpottaa, mutta se ei ole aina täysin välttämätön. Mutta nyt kun halutaan oikeesti panostaa ja jotenkin, yleensä unohtuu, että vaikka tilat saattaa maksaa. [Julianna myötäilee] Niin se on huomioida. Ja oon aika tarkka ihminen sillei rahan kanssa. Et semmonen budjetointi ei ole itselle vaikeeta ja kun on kuitenkin kokemusta yhdistystoiminnasta. Et se ei tuntunut semmoselta ylitsepääsemättömältä. Et asia, mikä pitää opetella.  

Julianna: Niin, niin.  

Milla-Maija: Niin ehkä se tommonen pieni välttämättömyys, mitä tää projekti tarvii, niin ehkä myös siihen oli sitten tämmönen luontainen kyky. [Molemmat nauraa]  

Julianna: Ja kans, mistä olin tosi iloinen, niin siihen pystyi budjetoimaan vielä erikseen niitä saavutettavuuteen liittyviä budjetointeja. Tai et sille oli myös varattu myös erikseen massia, jos me halutaan sitä käyttää.  

Milla-Maija: Joo.  

Julianna: Ja just kun sitäkin pitää miettiä, et tarvitaanko just niitä ramppeja ja kaikkee tämmöstä muuta.  

Milla-Maija: Niinpä, joo.  

Julianna: Ja sit taas et mitä se, mitä tänään mietin, niin kun monesti konsultoidaan näistä saavutettavuus-jutuista, niin yks, mitä pitää miettiä kun aletaan markkinoimaan tätä juttua on tietenkin se, että sanotaan et tyyliin kaikki avustajat saa tietenkin tulla mukaan. Ja niinkun yhtä lailla, et jos tarvii apua jossain, en tiedä, vaikka taiteen tekemisessä tai liikkumisessa, totta kai se on yks semmonen. Ei sitä tarvi budjetoida, mut toi on toi saavutettavuus jotenkin kertoo se.  

Milla-Maija: Ja kyllähän se tekee asioista sillei se budjetti selkeempää, että ihan mieletöntä, et meillä on vaikka nyt mahdollisuus toteuttaa se loppu biennaali, mitä ollaan visioitu. Koska se, että me voidaan niinku tehdä tää koko projekti hyvin niinku näkyväksi, jättää siitä semmonen niinku jälki. Sellanen jälki. Se on jotenki tosi upeeta myös 

Julianna: Mutta, tosiaan tää koko projekti ja tän suunnittelu tapahtui siis poikkeustilan aikana, joka tarkoittaa siis sitä, että emme voineet nähdä toisiamme fyysesti. [Naurahdus] Eli jos tässä ja kun tässä haastattelussa on vilahdellut sana videopuhelu, niin käytimme Zoomia. [Milla-Maija nauraa] Miltä susta tuntu, kun me ei voitu nähdä? Oliks se sulle jotenki haastavaa?  

Milla-Maija: Siis näätota, videokeskustelut oli aivan tällainen ensikosketus tälläiseenkin maailmaan. Ja tähän niinkun, se vähän realisoi tätä koronakevättä, että ahaa, näin niitä palavereita sitten pidetään nykyään. [molemmat nauraa] Totta kai se tietyllä tavalla hankaloitti sitä niinku kommunikaation kulkua. Ja tosiaan kun me ei kaikki, me ryhmän jäsenet, ei tunneta hyvin toisiamme. [Julianna myötäilee] Niin ehkä sekin siinä sitten, että haluais tutustua, mutta se on vähän vaikeaa siinä palaverin niinku… [Julianna: tuoksinnassa[molemmat nauraa] Joo, ja siinä, tota, hetkessä kun kuitenkin vaan yks pystyy puhumaan kerrallaan, niin sit ei voi sillei, se yhdessä olo ja se, että ei oo sitä kontaktia, niin se totatottakai se vähän hankaloitti sitä. Mutta se ei estänyt sitä ja nehän meni tosi hyvin ne palaverit. Ja vähän venähti aina. Pidetään vielä yksi 45 minuutin setti! [Molemmat nauraa] Aika vaan lensi, kun oli niin hyvät jutut.  

Julianna: Jep. Ja sit se oli niin siistii, et osaa en ole vieläkään tavannut ikinä livenä, tyyliin. Et sitten jossain vaiheessa, kun päästään tosiaan tätä juhlistamaan, niin sitten voi olla, et wau  oot oikeesti. [Julianna nauraa]  

Milla-Maija: Et me ollaan yhdessä saatu tää aikaseksi ja niinkun yhdessä lähdetään nyt oikeesti rakentaan tätä.  

Julianna: Mm. Jos mietitään nyt, et mitkä ois semmosii, mitkä susta tuntuu, et on semmosii ekoja askeleita, mitkä meidän kannattaa nyt ottaa, jos ajatellaan, että työpajat alkavat virallisesti vasta marraskuussa. Niin mitä sä sanoisit, että meidän pitää tehdä niinku ennen marraskuuta?  

Milla-Maija: Varmaan ehkä hioo sitä runkoa, et vähän katotaantottakai pidetään sellainen ihan oikea palaveri, missä kaikki näkee ihan livenä. Ja vähän katotaan niitä työpajoja, että keitä ihmisiä nyt tässä ja tossa työpajassa on. Ja sit jotenki vaikka ryhmäydytään ja lähetään kehittään niitä, sitä sisältöä. [Julianna myötäilee] Ja katotaan vähän niitä, et mitä niihin tarvii ja jotenki materiaalien hankkimista ja aika tollasta perusvalmistelua. Ja ehkä just sellasta, tehdään pientä markkinointia julkaistaan puskaradiossa tai sitten somessa. [Julianna myötäilee] Et jotenkin saadaan vähän heräteltyä ihmisiä tähän, et mitä on tulossa.  

Julianna: Totta. Tässä hakemuksessa oli myös tosi tärkeetä puhua siitä oman ryhmän dynamiikasta ja sen ryhmän kehittymisestä ja oppimisprosessista. Niin, mitkä  koet et on semmosia hyviä tapoja jotenkin arvioida omaa ja meidän muiden niinku vetäjien ns. Vetäjien toimintaa. Et miten lähtee pilkkoon sitä, et miten pysyä jotenki perillä siitä?  

Milla-Maija: Ehkä sellaset loppupuinnithan niinkun on aina tosi tärkeitä, olkoon ne sitten niinku ryhmän sisäistä tällästä jutustelua ja sellasta palautteenantoa tai sitten sen työpajan jälkeistä. Ja mitä sillon yhdessä mietittiin sitä palautelaatikkoa. [Julianna myötäilee] Et sehän on ihan tosi tosi tärkeä ja toivon, että moni laittaa sinne sitten risuja tai ruusuja sillein, että sellasta rakentavaa palautetta, miten voidaan niinkun kehittää tota meidän hommaa. Ja ehkä semmonen avoimuus, haluaisin jotenkin korostaa sitä tässä koko prosessin aikana. Että ollaan niinkun jotenkin tosi sellasia ymmärtäväisiä ja avoimia ja jotenkin sellasia yhteistyöhaluisia.  

Julianna: Mm. Ja kuitenkin koska työpajat tulee olemaan niinku kerran kuussa se yksi, mutta se tavallaan tulee oleen tosi ehkä pitkä ja semmoinen intensiivinen ja syväluotaava pläjäys. Myös jotenkin se, että miten paljon tässä pitää tehdä tämmöstä tunnetyötä ja jotenkin oman toiminnan arviointia, tavallaan. [Milla-Maija myötäilee] Et se ei oo vaan se “the day” kun se vaan on, vaan se on kaikki se semmonen, just se, et mitä me halutaan saavuttaa tällä.  

Milla-Maija: Niinpä.  

Julianna: Mitä me tiedetään, että me ollaan tai ei olla saavutettu näitä asioita. Mikshän me ei saavutettu näitä asioita? Et sekin on musta jotenkin tosi niinkun kiinnostavaa, että miten lähteä puimaan tätä myös ryhmänä, varsinkin kun just ollaan tässä mainittu, et kaikki meistä ei todellakaan tunne toisiamme vielä. [naurahdus] Mitenkään hirveen hyvin. Niinku et me ollaan toisillemme osittain tuntemattomia ja sit me tehdään näin jotenkin isoa ja jotenkin syvää projektia yhdessä.  

Milla-Maija: Mut se on ehkä myös se valtti siinä, koska kuitenkin ne meidän työpajatkin koostuu ihmisistä, ketkä ei välttämättä tunne toisiaan.  

Julianna: Niin.  

Milla-Maija: Tää on vähän niinkun tälläinen testi. [molemmat nauraa]  

Julianna: Niin, tää on vähän niinkun testi. [molemmat nauraa] Tota, ja sit jotenkin, ehkä sekin on niinku mun mielestä tärkeetä sanottaa, et tavallaan meillä ei ole mitään profiilia siihen, että kuka voi osallistua.  

Milla-Maija: Ei todellakaan 

Julianna: Tieksä, että tää ei oo vaan jotenkin niinkun ilmastotietoisille nuorille aikuisille.  

Milla-Maija: Kaikkia tyyyppejä mukaan vaan! 

Julianna: Ja kaiken ikäsii.  

Milla-Maija: Niinpä, joo ei mitään rajoja.  

Julianna: Et sekin on jännä just et tavallaan, ketä sinne tulee. [naurahdus]  

Milla-Maija: Niinpä.  

Julianna: Koska sithän se vasta lähtee tavallaan sana kiirimään.  

Milla-Maija: Ja miten ihmiset just tavoittaa sen tiedon. Onks se sitten jotkut niinkun flaijerit joillekin parempi, kun sit taas joillekin puskaradio ja joillekin taas sellanen niinkun maksettu somemarkkinointi.  

Julianna: Vielä ennen vikaa kysymystä, niin onks sulla jotain mitä haluat nostaa nyt tähän haastatteluun?  

Milla-Maija:  haluaisin jotenkin ehkä nostaa ite sellasta optimistisuuden tärkeyttä. Et miten se on itelle henkilökohtaisesti just tosi tärkeä voimavara. Ja varsinkin miten se liittyy ilmastotunteisiin. Koska on tuntenut aika-ajoin hyvin sellasta epätoivon tunteita, niin sitten semmonen tietoisesti rakennettu optimistisuus, niin se helpottaa tosi paljon. Ja ehkä myös se, minkä takia  koen tän projektin erityisen tärkeäksi, koska  oon huomannut, että kun ystäväpiirissä pystyy avaamaan näitä tunteita ja juttelemaan niistä. Kaikille se ei ole välttämättä niinkun mahdollista tai helppoa. Että ei tiedä mistä niinkun lähtee. Niin sitten kun on kokenut, tai niinkun tietää, että niinku keskusteleminen on aina niinkun avain sellatteeseen edistykseen. [Julianna myötäilee] Sitä haluan todellakin nostaa, ja sillä ehkä haluan myös kannustaa ihmisiä jotenkin osallistumaan tähän ja näihin työpajoihin ja ehkä se luovuuden kukkiminen, koska jokainen ihminen on luova, niin toi on niinkun tosi turvallinen ja hyvä ympäristö jotenkin päästää se taas valloilleen, koska joillekin on ehkä vaikeempaa toteuttaa itseään vaikka kotona ja tarttua siihen luovaan liikkeeseen.  

Julianna: Mm, totta.  

Milla-Maija: Et haluaisin yllytää sillee iloisesti ihmisiä. [Julianna nauraa] Tulla kokeileen ja kattomaan.  

Julianna: Joo! Ihan mahtava tollanen avoin kutsu radioaalloille[Molemmat nauraa] Mageet. No viel ihan vikaksitotamillasii terveisii noiden lisäks  haluaisit lähettää niille nuorille, jotka tätä podcastia kuuntelee ja miettii, että uskaltaako he hakee tätä mahdollisuutta. 

Milla-Maija: Siis todellakin kannustan hakemaan. Koska täähän ei siis, vaikka se on aika laaja hakemus, se ei ollut vaikee. Kun yhdessä tekee, niin se on aika mukavaakin itseasiassa. [Julianna myötäilee] Ja se hirveesti selkeyttää sitä tulevaisuutta sitten, kun on tehnyt tän hakemuksen. Ja niinkun sillon aiemmin puhuttiin, että siellä toisessa päässähän on valtavasti ihania tyyppejä, ketkä niinkun haluaa auttaa myös, jos tulee joku sellanen tenkkapo, että ei tiedä, miten tässä kohtaa toimia. Niin, kyllä niinkun apua löytyy sen hakemuksen tekemiseen ja mulla on todella paljon niinkun uskoa innovatiivisiin nuoriin. Et kyllä ideoita löytyy ja mikään ei oikeesti siis oo mahdotonta.  

Julianna: Jep.  

Milla-Maija: Toi vaan helpottaa ja mahdollistaa niiden asioiden toteutumista. Ja jotenkin me tarvitaan just sitä yhdessä tekemistä enemmän, niin sen takia tällaiset projektit on tosi tärkeitä.  

Julianna: Jes, tähän on mun mielestä hyvä lopettaa. Kiitos ihan sikapaljon haastattelusta Milla-Maija.  

Milla-Maija: Kiitos paljon!  

[Jingle] 

Merkintöjä solidaarisuudesta: YK-liiton uutinen, International human solidarity day. YK:n yleiskokous on määritellyt inhimillisen solidaarisuuden yhdeksi universaaleimmista ja tärkeimmistä arvoista, joiden tulisi määritellä uuden vuosituhannen kansojen välisiä suhteita. Samalla yleiskokous otti käyttöön 20. joulukuuta vuosittain vietettäväksi inhimillisen solidaarisuuden päivän.  

[Jingle] 
Mä oon Julianna Brandt ja tämä oli “Miten solidaarisuutta tehdään?” -podcast. Kiitos kuuntelusta ja palataan, kun palataan!  
[jingle] 

 

Font Resize